Author Archives: mari

Hartio taisteli nuorten SM-lavalla

Viime viikonloppuna Kurikassa kisattiin alle 20- ja alle 23-vuotiaiden Suomen mestaruuksista. Vihtavuoren Pamauksen Mika Hartio alle 23 -vuotiaiden sarjassa 69 kiloa oli ainoa keskisuomalainen nuori kisoissa. Mikan oli tyytyminen aloitusrautoihin, tempauksen 83 kiloon ja työnnön 113 kiloon, vaikka miehekkäästi Puurusen Tonin valmennettava haki parempaa sijoitusta. Tempauksessa kaksi yritystä 87 eivät tuoneet toivottavaa tulosta, kuten eivät kaksi yritystä 124 kilon työnnöstäkään.

Pari kiloa painavampana Mika on työntänyt 120 kiloa, joten 124 kiloa olisi ollut aivan mahdollinen. Yhteistulos 196 kiloa toi viidennen sijan ja henkilökohtaisen sinclair-piste-ennätyksen eli kisa oli Mikan paras – tähän mennessä. Vaikka mies mieli varmasti enemmän, pään roikutukseen ei ole syytä, kun SM-kisassa tekee tempausennätyksensä!

CF JKL:ssä reenaava Iida Kalmari nosti hopealle alle 23-vuotiaiden naisten 58 kilon sarjassa 132 kilon yhteistuloksella tempaamalla 59 ja työntämällä 73 kiloa Suvi Talasterän pokatessa kullan. CF JKL:ssä Jyväskylässä ollessaan harjoitteleva Iidan poikaystävä Petri Lindfors otti superissa omansa kotiyleisön edessä, ja vaikka 300 kilon yhteistulos on aina komea, ei se silti Petriä paljoa lämmittänyt, sillä omat ennätykset mielessään hän nosti eikä siinä onnistunut. No, EM-kisoissa sitten, sillä Petri on Suomen Painonnostoliiton C-rajan (omakustanteinen) 320 sinclair-pistettä rikkonut, joten joulukuussa Israelissa alle 23- vuotiaiden EM-kisoissa olisi sopiva hetki nostaa ennätykset!

Jyväskylässä nosto-oppia saaneet ja turkulaistuneet Vilma Hallikainen ja Saara Leskinen nostivat myös hyvin 23-vuotiassa, Vilma kuusysin pronssille kilon erolla neloseen ja Saara aloitusraudoillaan mestariksi 63:ssa.

Alle 23-vuotiaat miehet

14.8.2016

Sarja 69 kg
1. Henri Kaikkonen PaPu 262 kg (115+147) 352,818 p.
2. Mikael Kouhia PaPu 211 kg (96+116) 284,113 p.
3. Samuel Kaikkonen PaPu 207 kg (97+110) 288,945 p.
4. Erkka Ollonen OAK 205 kg (90+116) 276,835 p.
5. Mika Hartio ViPa 196 kg (83+113) 265,180 p.
6. Akseli Vainio TAK 195 kg (87+108) 268,746 p.
7. Tomi Suomala PPK 152 kg (67+85) 214,172 p

.Sarja +105 kg
1. Petri Lindfors KPK 300 kg (130+170) 320,041 p.
2. Lindberg Jani Atomi 285 kg (125+160) 307,084 p.

 

Alle 23-vuotiaat naiset

13.8.2016

Sarja 58 kg
1. Suvi Talasterä PuKa 150 kg (68+82) 211,208 p.
2. Iida Kalmari AU 132 kg (59+73) 186,475 p.
3. Terhi Hänninen TP 131 kg (57+74) 184,432 p.
4. Pihla Säynäjäkangas TP 121 kg (53+68)  170,353 p.
5. Jessika Konttila RoRe 100 kg (43+57) 140,876 p.

 

Kisojen kaikki tulokset:

http://painonnosto.fi/tuloksia/2661-20-ja-23-vuotiaiden-sm-kilpailut-kurikka

 

Keski-Suomi Sinclair-ranking

Tilanne 7.8.2016

Naiset:

  1. Heta Ojanen 91 KelVi 187.336 p. 156 kg ( 68 + 88 ) 74.59 Pori 28.2.  SM
  2. Ida Leppänen 89 ston       174.741 p. 133 kg ( 58+75 ) 64.10 Jyväskylä 3.3. sali
  3. Viivi Urpilainen 88 KelVi 169.361 p. 136 kg ( 62 + 74 ) 69.90 Jyväskylä 30.1. pm
  4. Mari Paananen 76 ÄH 162.811 p. 135 kg ( 60 + 75 ) 74.00 Jyväskylä 30.1. pm
  5. Milla Salonen 89 KelVi 156.323 p. 129 kg ( 55 + 74 ) 73.35 Kalajoki 11.6. Kans
  6. Juulia Lautaoja 92 ston 152.801 p.  114 kg ( 48 + 66 ) 62.20 Jyväskylä 16.6. sali
  7. Miia Herrala 93 KelVi 146.399 p. 113 kg ( 45 + 68 ) 65.50 Kalajoki 19.3.Kans
  8. Emmi Vuola 89 ston 143.804 p. 114 kg ( 48 + 66 ) 68.40 Jyväskylä 16.6. sali
  9. Anni Honkala 81 KelVi 141.445 p. 115 kg ( 48 + 67 ) 71.42 Kalajoki 19.3. Kans
  10. Mari Kahilainen 99 Kelvi 141.265 p. 104 kg ( 44 + 60 ) 61.00 Jyväskylä 30.1. pm
  11. Leila Hänninen 81 KelVi 139.552 p. 98 kg   ( 38 + 60 ) 57.11 Tampere 16.4. SM
  12. Niina Ovaskainen 79 ston 134.551 p. 113 kg ( 50 + 63 ) 75.80 Jyväskylä 16.6. sali
  13. Sonja Aukee 88 ston 133.269 p. 116 kg ( 46 + 70 ) 81.50 Jyväskylä 30.1. pm
  14. Emmi Turpeinen 98 ston 126.809 p. 102 kg ( 42 + 60 ) 70.10 Jyväskylä 30.1. pm
  15. Anni Pulkkinen 73 ston 121.875 p. 92 kg ( 40+52 ) 63.30 Jyväskylä 3.3. sali
  16. Iita Kononen 06 ÄH 107.014 p.  53 kg ( 24 + 29 ) 38.70 Kalajoki 27.7. pk
  17. Satu Tiihonen 97 ston 102.09 p.   87 kg ( 38 + 49 ) 78.00 Jyväskylä 16.6. sali
  18. Aino Hintsala 96 ston 96.201 p.   80 kg ( 30 + 50 ) 74.40 Jyväskylä 3.3. sali
  19. Hanna-Mari Sirkko 92 ston 78.505 p. 65 kg  ( 27 + 38 ) 73.80 Jyväskylä 16.6. sali

Miehet

  1. Toni Puurunen 77 ViPa 330.689 p. 302 kg ( 141 + 161 ) 104.42 Pori 28.2. SM
  2. Marko Pietiläinen 81 KelVi 297.654 p. 270 kg ( 120 + 150 ) 102.48 Tampere 16.4. SM
  3. Ilpo Viitala 77 ViPa       272.746 p. 238 kg ( 104+134 )   93.02 Tampere 16.4.  SM
    4. Tomi Nissinen   75 KelVi      265.605 p. 260 kg ( 111 + 149 ) 136.00 Jyväskylä 30.1. pm
  4. Mika Hartio 94 ViPa 264.023 p. 200 kg ( 80 + 120 )   71.10 Jyväskylä 16.6. pk
  5. Jani Senilä 74 KelVi 259.474 p. 217 kg ( 95 + 122 )   84.90 Kalajoki 19.3. Kans
  6. Jukka Kivimäki 83 ViPa 257.04 p. 225 kg ( 104 + 121 )   93.70 Kalajoki 7.8. Kans
  7. Janne Riekkinen 87 KelVi 254.289 p. 201 kg ( 88 + 113 )   76.50 Tampere 22.6. Kans
  8. Lauri Hentunen 94 ston 253.468 p. 205 kg ( 100 + 105 ) 79.60 Jyväskylä 16.6. sali
  9. Pekka Seppälä 59 KelVi 252.923 p. 200 kg ( 90 + 110 )   76.43 Tampere 16.4. SM
  10. Janne Räisänen 75 KelVi 249.221 p. 245 kg ( 110+135 ) 139.60 Kalajoki 19.3. Kans                                                                12. Seppo Tyrväinen 82 ston        232.638 p. 197 kg ( 90 + 107 )   87.10 Jyväskylä 30.1. pm
  11. Matti Kahilanen 96 KelVi 227.307 p. 205 kg ( 90 + 115 )   100.90 Kalajoki 19.3. Kans
  12. Antti Tiusanen 82 KonnU 222.078 p. 208 kg ( 90 + 118 )  112.80 Jyväskylä 30.1. pm
  13. Ari Halttunen 65 SumKu 217.581 p. 205 kg ( 87 + 118 )  115.10 Tampere 16.4.  SM
  14. Ari-Pekka Hyyppä 60 KelVi 214.082 p. 175 kg ( 80 + 95 )    81.20 Jyväskylä 30.1. pm
  15. Kari Tarkiainen 51 KelVi 211.829 p. 176 kg ( 81 + 95 )    83.80 Kalajoki 19.3. Kans
  16. Niko Kumpulainen 90 ston 200.187 p. 172 kg ( 73 + 100 )  91.00 Jyväskylä 16.6. sali
  17. Jari Saastamoinen 58 KelVi 191.312 p. 160 kg ( 75 + 85 )    84.90 Jyväskylä 30.1. pm
  18. Matti Keskiniemi 96 KelVi 187.427 p. 154 kg ( 62 + 92 )    82.00 Jyväskylä 30.1. pm
  19. Matti Törmä 51 SumKu 184.540 p. 137 kg ( 60 + 77 )     68.86 Tampere 16.4. SM
  20. Aimo Varis 46 KonnU 176.366 p. 150 kg ( 63 + 87 )    87.10 Jyväskylä 30.1. pm
  21. Ville Vanhanen 85 ston 173.656 p. 128 kg ( 48+80 )     68.10 Jyväskylä 16.6. sali
  22. Joonas Laitinen 96 ViPa 170.818 p. 150 kg ( 66 + 84 )    94.40 Jyväskylä 3.3. pk
  23. Risto Hård 60 KelVi 168.203 p. 145 kg ( 62 + 83 )    90.50 Jyväskylä 30.1.  pm
  24. Mikko Trygg 83 ston 168.164 p. 147 kg ( 66 + 81 )    93.40 Jyväskylä 30.1. pm
  25. Markus Mykkänen 78 ston  166.398 p. 122 kg ( 46+76 )     67.96 Tampere 16.4. SM
  26. Pekka Terho 54 KelVi 161.238 p. 128 kg ( 53 + 75 )    76.96 Tampere 16.4. SM
  27. Jari Väätäinen 79 SumKu 155.118 p. 140 kg ( 60 + 80 )   101.10 Jyväskylä 16.6.  sali
  28. Hannu Rantanen 47 ViPa 154.115 p. 130 kg ( 60 + 70 )    86.40 Jyväskylä 30.1. pm
  29. Lauri Vilen 55 KelVi 128.859 p. 115 kg ( 55 + 60 )    98.20 Jyväskylä 30.1. pm
  30. Pertti Rossi 42 KonnU 115.570 p.  88 kg ( 40 + 48 )    71.70 Jyväskylä 30.1. pm
  31. Pentti Noronen 40 ViPa 103.166 p.  83 kg ( 35 + 48 )    78.83 Tampere 16.4. SM
  32. Väinö Kupari 32 KonnU   87.572 p.  65 kg  ( 30 + 35 )    68.84 Tampere 16.4. SM
  33. Pyry Minkkinen 03 KelVi 80.325 p.  48 kg ( 22 + 26 )    51.40 Jyväskylä 16.6.pk

Kivimäki rikkoi Lohjan tulosrajan

Vihtavuoren Pamauksen Jukka Kivimäki tavoitteli Karvialla käydyissä kansallisissa kilpailuissa Etelä-Suomen mestaruuskilpailuihin oikeuttavaa tulosta. 94 kilon sarjassa tulosraja näihin kisoihin on kunnioitettavat 225 kiloa.
Tempauksessa Jukka teki laadukasta työtä nostaen 97, 102 ja lopulta kolmannella uudeksi ennätyksekseen 104 kg. Hieno tempaustulos takasi hyvät asemat työntöön, ja tarvittavat 121 kg pyydettiinkin jo ensimmäiseen yritykseen. Kovat tempausnostot ja muutaman kilon painonpudotus näkyivät tällä kertaa työnnössä, kun avauskääntö jäi hieman eteen. Toiseen yritykseen Jukka kokosi kuitenkin voimansa ja ajatuksensa, ja painot löysivät tiensä suorille käsille. Tulosrajan täytyttyä viimeiselle nostolle ei enää ollut tarvetta. Yhteistulos siis 104 + 121 = 225, josta kertyi 93,7 kilon punnituspainolla 257,040 Sinclair-pistettä. Kotiinviemisiksi myös kisojen toiseksi parhaan miesnostajan titteli ja pokaali. Pisteparannuksen myötä Jukan sijoitus Keski-Suomen rankingissa koheni samalla seitsemänneksi.
Onnistuneiden kisojen jälkeen tunnelma oli kahden hengen keskisuomalaisautokunnassa korkealla. Sekä Jukka Kivimäki että tällä kertaa huoltajan tehtäviä toimittanut KelVin Janne Riekkinen tähtäävätkin seuraavan kuntohuippunsa syyskuun alkuun Lohjalle, jossa molemmat puolustavat viimevuotisten Etelä-Suomen mestaruuskilpailujen mitalisijoituksia. Kisoihin on toki epäilemättä lupa odottaa muutenkin vahvaa keskisuomalaisedustusta!
Karvia Open 7.8.2016
Tulokset:

Tytöt 15-v.

1. Jasmin Ylilammi KarKi (-03/57,8) 52 kg (24+48) 73,395 p.
2. Annika Haavisto KarKi (-03/80,0) 60 kg (25+35) 69,570 p.

Naiset

1. Marika Hasunen TAK (-93/62,7) 151 kg (68+83) 201,307 p.
2. Essi Koski-Harja KPK (-95/51,9) 107 kg (48+59) 164,164 p.
Tytti Becker KPK (-86/82,3) – (-+0)

Pojat 15-v.

 

1. Veikko Ojala PuKa (-06/37,3) 70 kg (32+38) 159,035 p.
2. Eemeli Mikkola PuKa (-03/40,5) 71 kg (28+43) 148,126 p.
3. Touko Vallinen PuKa (-08/32,0) 32 kg (12+20) 86,277 p.

Miehet

1. Peter Sundberg NuVo (-92/94,0) 250 kg (110+140) 285,210 p.
2. Jukka Kivimäki ViPa (-83/93,7) 225 kg (104+121) 257,04 p.
3. Aleksi Koivisto NuVo (-89/76,7) 200 kg (90+110) 252,417 p.
4. Heikki Valli KPK (-57/93,7) 205 kg (90+115) 234,192 p.
5. Kristian Kuikka NuVo (-91/78,5) 180 kg (80+100) 224,25 p.
6. Heimo Törmä PuKa (-50/68,5) 127 kg (53+74) 171,648 p.
7. Heikki Malkavaara PuKa (-45/70,9) 107 kg (44+63) 141,499 p.

Keski-Suomi sinclair ranking

Uutuutena tässä epävirallisessa Keski-suomen sisäisessä rankkauksessa on oikealta löytyvä kilpailun taso.

Tasot korkeimmasta matalimpaan: Olymp, MM, EM, PM, SM sekä pm eli piirinmestaruus ja kansal, joka on kansallinen kilpailu. Kansallisissa tai sitä korkeammissa kisoissa voi tehdä tulosrajoja arvokisoihin. Pk tarkoittaa piirikunnallisia kisoja. Kaikissa edellä mainituissa kisoissa nostajilla on oltava painonnostolisenssi ja tulokset ovat tilastokelpoisia.

Jäsentenvälisiin kisoihin edellytyksenä on Suomen Painonnostoliiton alaisen urheiluseuran jäsenyys ja nämäkin tulokset ovat Suomen Painonnostoliitossa tilastokelposia.

Salikisat ovat avoimia kaikille, virallista tilastokelpoisuutta niillä ei ole.

 

Tilanne 16.6.2016

Naiset:

  1. Heta Ojanen 91 KelVi 187.336 p. 156 kg ( 68 + 88 ) 74.59 Pori 28.2. SM
  2. Ida Leppänen 89 ston 174.741 p. 133 kg ( 58+75 ) 64.10 Jyväskylä 3.3. sali
  3. Viivi Urpilainen 88 KelVi 169.361 p. 136 kg ( 62 + 74 ) 69.90 Jyväskylä 30.1. pm
  4. Mari Paananen 76 ÄH 162.811 p. 135 kg ( 60 + 75 ) 74.00 Jyväskylä 30.1. pm
  5. Milla Salonen 89 KelVi 156.323 p. 129 kg ( 55 + 74 ) 73.35 Kalajoki 11.6. Kans
  6. Juulia Lautaoja 92 ston 152.801 p.  114 kg ( 48 + 66 ) 62.20 Jyväskylä 16.6. sali
  7. Miia Herrala 93 KelVi 146.399 p. 113 kg ( 45 + 68 ) 65.50 Kalajoki 19.3. Kans
  8. Emmi Vuola 89 ston 143.804 p. 114 kg ( 48 + 66 ) 68.40 Jyväskylä 16.6. sali
  9. Anni Honkala 81 KelVi 141.445 p. 115 kg ( 48 + 67 ) 71.42 Kalajoki 19.3. Kans
  10. Mari Kahilainen 99 Kelvi 141.265 p. 104 kg ( 44 + 60 ) 61.00 Jyväskylä 30.1. pm
  11. Leila Hänninen 81 KelVi 139.552 p. 98 kg   ( 38 + 60 ) 57.11 Tampere 16.4. SM
  12. Niina Ovaskainen 79 ston 134.551 p. 113 kg ( 50 + 63 ) 75.80 Jyväskylä 16.6. sali
  13. Sonja Aukee 88 ston 133.269 p. 116 kg ( 46 + 70 ) 81.50 Jyväskylä 30.1. pm
  14. Emmi Turpeinen 98 ston 126.809 p. 102 kg ( 42 + 60 ) 70.10 Jyväskylä 30.1. pm
  15. Anni Pulkkinen 73 ston 21.875 p. 92 kg ( 40+52 ) 63.30 Jyväskylä 3.3. sali
  16. Iita Kononen 06 ÄH 105.452 p. 53 kg ( 23 + 30 ) 39.20 Jyväskylä 3.3. pk
  17. Satu Tiihonen 97 ston 102.09 p. 87 kg ( 38 + 49 ) 78.00 Jyväskylä 16.6. sali
  18. Aino Hintsala 96 ston 96.201 p. 80 kg ( 30 + 50 ) 74.40 Jyväskylä 3.3. sali
  19. Hanna-Mari Sirkko 92 ston 78.505 p.   65 kg  ( 27 + 38 ) 73.80 Jyväskylä 16.6. sali

Miehet

  1. Toni Puurunen 77 ViPa 330.689 p. 302 kg ( 141 + 161 ) 104.42 Pori 28.2. SM
  2. Marko Pietiläinen 81 KelVi 297.654 p. 270 kg ( 120 + 150 ) 102.48 Tampere 16.4. SM
  3. Ilpo Viitala 77 ViPa 272.746 p. 238 kg ( 104+134 )   93.02 Tampere 16.4. SM
  4. Tomi Nissinen 75 KelVi 265.605 p. 260 kg ( 111 + 149 ) 136.00 Jyväskylä 30.1. pm
  5. Mika Hartio 94 ViPa 264.023 p. 200 kg ( 80 + 120 )  71.10 Jyväskylä 16.6. pk
  6. Jani Senilä 74 KelVi 259.474 p. 217 kg ( 95 + 122 )   84.90 Kalajoki 19.3. Kans
  7. Janne Riekkinen 87 KelVi 254.289 p. 201 kg ( 88 + 113 )   76.50 Tampere 22.6. Kans
  8. Lauri Hentunen 94 ston 253.468 p. 205 kg ( 100 + 105 ) 79.60 Jyväskylä 16.6. sali
  9. Pekka Seppälä 59 KelVi 252.923 p. 200 kg ( 90 + 110 ) 76.43 Tampere 16.4. SM
  10. Janne Räisänen 75 KelVi 249.221 p. 245 kg ( 110+135 ) 139.60 Kalajoki 19.3. Kans
  11. Jukka Kivimäki 83 ViPa 247.156 p. 216 kg ( 96 + 120 ) 93.40 Kalajoki 19.3. Kans
  12. Seppo Tyrväinen 82 ston 232.638 p. 197 kg ( 90 + 107 ) 87.10 Jyväskylä 30.1. pm
  13. Matti Kahilanen 96 KelVi 227.307 p. 205 kg ( 90 + 115 ) 100.90 Kalajoki 19.3. Kans
  14. Antti Tiusanen 82 KonnU 222.078 p. 208 kg ( 90 + 118 ) 112.80 Jyväskylä 30.1. pm
  15. Ari Halttunen 65 SumKu 217.581 p. 205 kg ( 87 + 118 ) 115.10 Tampere 16.4. SM
  16. Ari-Pekka Hyyppä 60 KelVi 214.082 p. 175 kg ( 80 + 95 ) 81.20 Jyväskylä 30.1. pm
  17. Kari Tarkiainen 51 KelVi 211.829 p. 176 kg ( 81 + 95 )  83.80 Kalajoki 19.3. Kans
  18. Niko Kumpulainen 90 ston 200.187 p. 172 kg ( 73 + 100 ) 91.00 Jyväskylä 16.6. sali
  19. Jari Saastamoinen 58 KelVi 191.312 p. 160 kg ( 75 + 85 ) 84.90 Jyväskylä 30.1. pm
  20. Matti Keskiniemi 96 KelVi 187.427 p. 154 kg ( 62 + 92 )    82.00 Jyväskylä 30.1.   pm
  21. Matti Törmä 51 SumKu 184.540 p. 137 kg ( 60 + 77 ) 68.86 Tampere 16.4. SM
  22. Aimo Varis 46 KonnU 176.366 p. 150 kg ( 63 + 87 ) 87.10 Jyväskylä 30.1. pm
  23. Ville Vanhanen 85 ston 173.656 p. 128 kg ( 48+80 ) 68.10 Jyväskylä 16.6. sali
  24. Joonas Laitinen 96 ViPa 170.818 p. 150 kg ( 66 + 84 ) 94.40 Jyväskylä 3.3. pk
  25. Risto Hård 60 KelVi 168.203 p. 145 kg ( 62 + 83 ) 90.50 Jyväskylä 30.1. pm
  26. Mikko Trygg 83 ston 168.164 p. 147 kg ( 66 + 81 ) 93.40 Jyväskylä 30.1. pm
  27. Markus Mykkänen 78 ston 166.398 p. 122 kg ( 46+76 ) 67.96 Tampere 16.4. SM
  28. Pekka Terho 54 KelVi 161.238 p. 128 kg ( 53 + 75 ) 76.96 Tampere 16.4. SM
  29. Jari Väätäinen 79 SumKu 155.118 p. 140 kg ( 60 + 80 ) 101.10 Jyväskylä 16.6. sali
  30. Hannu Rantanen 47 ViPa 154.115 p. 130 kg ( 60 + 70 ) 86.40 Jyväskylä 30.1. pm
  31. Lauri Vilen 55 KelVi 128.859 p. 115 kg ( 55 + 60 ) 98.20 Jyväskylä 30.1. pm
  32. Pertti Rossi 42 KonnU 115.570 p.  88 kg ( 40 + 48 ) 71.70 Jyväskylä 30.1. pm
  33. Pentti Noronen 40 ViPa 103.166 p.  83 kg ( 35 + 48 ) 78.83 Tampere 16.4. SM
  34. Väinö Kupari 32 KonnU   87.572 p.  65 kg  ( 30 + 35 ) 68.84 Tampere 16.4. SM
  35. Pyry Minkkinen 03 KelVi 80.325 p.  48 kg ( 22 + 26 ) 51.40 Jyväskylä 16.6. pk

 

 

Tempauksen ja työnnön SM-kisat Rönnillä

Viime sunnuntaina nostettiin Eräjärvellä Rönnin tanssilavalla upeita nostoja.Kisat ovat perinteiset, sillä Jaakko Kailajärvi oli ensimmäinen suomalainen painonnostaja, joka teki maailmanennätyksen. Jaakko tempaisi 1. heinäkuuta 1962 143,5 kiloa Rönnillä parantaen 82,5 sarjan maailmanennätystä kilolla. Saman vuoden syksyllä hän paransi ennätystään vielä 146,5 kiloon.

Turussa asuva ja turkulaista seuraa edustava Saara Leskinen on pohjimmiltaan keskisuomalainen, joten jaetaan Rönnillä ennätyksensä nostaneen Saaran riemu! PR:t paukkuivat niin tempauksessa kuin työnnössäkin, tempaustulos 78 kiloa jolla SM-pronssia ja Suomen mestaruus työnnössä tuloksella 98 kiloa. Sinclaireilla mitattuna Saara oli koko kisan paras naisnostaja – tosin Rönnillä ei yhteistuloksesta palkita.

Jyväskylässä opiskeleva, Jyrki Konosen valmennettava Iida Kalmari nosti myös kelvollisesti tempaamalla58 kiloa, jolla sijoittui kymmenenneksi ja työntämällä 75 kiloa, jolla sijoittui yhdeksänneksi kuten koko kisassa.

Miesten kisassa pääsin todistamaan laitatuomarina Iidan poikaystävän, myöskin Jyrkin valmennettavan, Petri Lindforsin komeita nostoja. Tempauksessa Petri paransi upeasti kilolla ennätystään, nyt 132 kiloa, jolla sijoitus seitsemäs. Työnnössä 170 riitti viidenteen sijaan ja pronssikin oli lähes hyppysissä, sillä viimeinen nosto 174 kiloa tuli rinnalle saakka, mutta työntö epäonnistui. Petrin yhteistulos nyt toista kertaa yli 300 kiloa,  302 kiloa oikeutti miesten koko kisan viidenteen sijaan. Miika-Antti Roiko oli miesten kisassa omaa luokkaansa.

Naiset

Tempaus
1. Jenni Puputti TP (-86/58,00) 83 kg 116,854 p.
2. Marianne Saarhelo Herakles (-94/74,33) 90 kg 108,281 p.
3. Saara Leskinen TAK (-93/59,35) 78 kg 108,007 p.
4. Laura Liukkonen Herakles (-91/57,87) 70 kg 98,713 p.
5. Sonja Haapaniemi CFO (-89/47,52) 59 kg 97,575 p.
6. Hanna Kauhanen TP (-90/71,55) 74 kg 90,923 p.
7. Riina Saksa NuVo (-80/61,75) 65 kg 87,554 p.
8. Anna Niemelä Herakles (90/51,80) 55 kg 84,517 p.
9. Anni Rastas TP (-94/91,87) 77 kg 84,139 p.
10. Iida Kalmari AU (-94/57,80) 58 kg 81,863 p.
11. Niina Laine TP (-82/58,53) 57 kg 79,72 p.
12. Evelyn Ruzza TP (-89/61,71) 59 kg 79,507 p.
13. Laura Pihkala TP (-92/63,46) 60 kg 79,351 p.
14. Eveliina Laine ParU (-91/65,48) 61 kg 79,053 p.

Työntö
1. Saara Leskinen TAK (-93/59,35) 98 kg 135,701 p.
2. Marianne Saarhelo Herakles (-94/74,33) 112 kg 134,75 p.
3. Sonja Haapaniemi CFO (-89/47,52) 76 kg 125,69 p.
4. Hanna Kauhanen TP (-90/71,55) 95 kg 116,726 p.
5. Riina Saksa NuVo (-80/61,75) 90 kg 121,228 p.
6. Laura Pihkala TP (-92/63,46) 90 kg 119,027 p.
7. Niina Laine TP (-82/58,53) 76 kg 106,294 p.
8. Anna Niemelä Herakles (90/51,80) 69 kg 106,03 p.
9. Iida Kalmari AU (-94/57,80) 75 kg 105,858 p.
10. Anni Rastas TP (-94/91,87) 95 kg 103,808 p.
11. Evelyn Ruzza TP (-89/61,71) 76 kg 102,416 p.
12. Eveliina Laine ParU (-91/65,48) 78 kg 101,084 p.
Jenni Puputti TP (-86/58,00) –
Laura Liukkonen Herakles (-91/57,87) –

Yhteistulos (ei SM-kilpailu)
1. Saara Leskinen TAK (-93/59,35) 176 kg (78+98) 243,708 p.
2. Marianne Saarhelo Herakles (-94/74,33) 202 kg (90+112) 243,030 p.
3. Sonja Haapaniemi CFO (-89/47,52) 135 kg (59+76) 223,265 p.
4. Riina Saksa NuVo (-80/61,75) 155 kg (65+90)208,782 p.
5. Hanna Kauhanen TP (-90/71,55) 169 kg (74+95) 207,649 p.
6. Laura Pihkala TP (-92/63,46) 150 kg (60+90) 198,379 p.
7. Anna Niemelä Herakles (90/51,80) 124 kg (55+69) 190,547 p.
8. Anni Rastas TP (-94/91,87) 172 kg (77+95) 187,947 p.
9. Iida Kalmari AU (-94/57,80) 133 kg (58+75) 187,721 p.
10. Niina Laine TP (-82/58,53) 133 kg (57+76) 186,014 p.
11. Evelyn Ruzza TP (-89/61,71) 135 kg (59+76) 181,922 p.
12. Eveliina Laine ParU (-91/65,48) 139 kg (61+78) 180,136 p.
Jenni Puputti TP (-86/58,00) – (83+-)
Laura Liukkonen Herakles (-91/57,87) (70+-)

Miehet

Tempaus
1. Miika Antti-Roiko KJ (-88/98,43) 147 kg 164,563 p.
2. Jere Vento ParU (-89/75,65) 124 kg 157,736 p.
3. Jere Johansson TP (-87/81,92) 121 kg 147,339 p.
4. Teemu Roininen LeKi (-86/141,69) 143 kg 145,143 p.
5. Timo Sihvo TP (-93/74,73) 112 kg 143,487 p.
6. Aleksi Hirvonen LPN (-92/88,53) 122 kg 142,964 p.
7. Petri Lindfors KPK (-93/112,22) 132 kg 141,154 p.
8. Ilkka Kallioniemi AU (-95/91,58) 121 kg 139,618 p.
9. Joonas Koivuniemi TP (-87/69,14) 103 kg 138,382 p.
10. Matias Mukkala RoRe (-92/72,83) 105 kg 136,591 p.
11. Jarkko Nieminen Herakles (-76/84,00) 111 kg 133,436 p.
Kristian Laapotti TP (-92/83,71) –
Lauri Tuovinen TP (-90/98,86) –
Mikko Lagergrans Herakles (-79/101,60) –

Työntö
1. Miika Antti-Roiko KJ (-88/98,43) 195 kg 218,298 p.
2. Teemu Roininen LeKi (-86/141,69) 190 kg 192,848 p.
3. Jere Johansson TP (-81,92) 152 kg 185,087 p.
4. Jere Vento ParU (-89/75,65) 145 kg 184,45 p.
5. Petri Lindfors KPK (-93/112,22) 170 kg 181,789 p.
6. Timo Sihvo TP (-93/74,73) 138 kg 176,797 p.
7. Lauri Tuovinen TP (-90/98,86) 158 kg 176,574 p.
8. Matias Mukkala RoRe (-92/72,83) 135 kg 175,618 p.
9. Joonas Koivuniemi TP (-87/69,14) 128 kg 171,97 p.
10. Kristian Laapotti TP (-92/83,71) 140 kg 168,592 p.
11. Ilkka Kallioniemi AU (-95/91,58) 141 kg 162,696 p.
Aleksi Hirvonen LPN (-92/88,53) –
Mikko Lagergrans Herakles (-79/101,60) –
Jarkko Nieminen Herakles (-76/84,00) –

 

Yhteistulos (ei SM-kilpailu)
1. Miika Antti-Roiko KJ (-88/98,43) 342 kg (147+195) 382,861 p.
2. Jere Vento ParU (-89/75,65) 269 kg (124+145) 342,186 p.
3. Teemu Roininen LeKi (-86/141,69) 333 kg (143+190) 337,991 p.
4. Jere Johansson TP (-81,92) 273 kg (121+152) 332,426 p.
5. Petri Lindfors KPK (-93/112,22) 302 kg (132+170) 322,943 p.
6. Timo Sihvo TP (-93/74,73) 250 kg (112+138) 320,284 p.
7. Matias Mukkala RoRe (-92/72,83) 240 kg (105+135) 312,209 p.
8. Joonas Koivuniemi TP (-87/69,14) 231 kg (103+128) 310,353 p.
9. Ilkka Kallioniemi AU (-95/91,58) 262 kg (121+141) 302,314 p.
Kristian Laapotti TP (-92/83,71) – (-+140)
Lauri Tuovinen TP (-90/98,86) – (-+158)
Mikko Lagergrans Herakles (-79/101,60) – (-+-)
Jarkko Nieminen Herakles (-76/84,00) – (111+-)
Aleksi Hirvonen LPN (-92/88,53) – (122+-)

 

Naiset ja miehet 20-v tulokset näet täältä:

http://painonnosto.fi/tuloksia/2616-tempauksen-ja-tyonnon-sm-kilpailut

 

Kilpailutoimintaan SPNL:n alaisen seuran jäsenenä

Tomi Tolsa, Suomen Painonnostoliiton toiminnanjohtaja muistutti minua sähköpostitse seuraavasta asiasta:
“Seurattomat eivät saa osallistua kilpailutoimintaan, alla ote säännöistä:
SPNL:n ja sen alaisten seurojen järjestämiin kilpailuihin saavat osallistua liiton alaisten seurojen jäsenet sekä henkilöt, joille SPNL:n liittojohtokunta on erikoistapauksissa antanut osanotto-oikeuden.”

Näin ollen, jos haluaa kilpailla painonnostossa ja tilastokelpoisen tuloksen, tulee kilpailijan olla jonkun SPNL:n alaisen seuran jäsen.

Keski-Suomi Sinclair-ranking

Janne Riekkinen ja Mika Hartio kisasivat Tampereen juhannuskisoissa keskiviikkona. Janne teki 201 kilon tuloksen rikkoen nyt ensi kertaa kaksisatasen ja saaden kolme kiloa lisää yhteistulosennätykseensä. Hän tempaisi 88 kiloa ja työnsi 113 kiloa, joten yhteistuloksen lisäksi myös työntö koheni kolmella kilolla, sijoitus seiskaseiskan kakkoseksi. Keski-Suomen sinclair-listalla Jannen yhteistulos PR paransi sinclaireja mukavasti ja mies pomppasi 11. sijalta seitsemänneksi. Samassa sarjassa Mika Hartio sijoittu kolmenneksi tuloksella 197 kiloa, josta tempaus 82 ja työntö 115 kiloa.

 

Juhannuskilpailut, Tampere

22.6.2016

Sarja 77 kg
1. Joonas Koivuniemi TP (-87/70,50) 230 kg (103+127) 305,231 p.
2. Janne Riekkinen KelVi (-87/76,50) 201 kg (88+113) 254,289 p.
3. Mika Hartio ViPa (-94/71,00) 197 kg (82+115) 260,289 p.

Kisan kaikki tulokset: http://painonnosto.fi/tuloksia/2601-juhannuskilpailut-tampere

 

Keski-Suomen Sinclair-lista

Tilanne 22.6.2016

Naiset:

  1. Heta Ojanen 91 KelVi 187.336 p. 156 kg ( 68 + 88 ) 74.59 Pori 28.2.
  2. Ida Leppänen 89 ston       174.741 p. 133 kg ( 58+75 ) 64.10 Jyväskylä 3.3.
  3. Viivi Urpilainen 88 KelVi 169.361 p. 136 kg ( 62 + 74 ) 69.90 Jyväskylä 30.1.
  4. Mari Paananen 76 ÄH 162.811 p. 135 kg ( 60 + 75 ) 74.00 Jyväskylä 30.1.
  5. Milla Salonen 89 KelVi 156.323 p. 129 kg ( 55 + 74 ) 73.35 Kalajoki 11.6.
  6. Juulia Lautaoja 92 ston 152.801 p.  114 kg ( 48 + 66 ) 62.20 Jyväskylä 16.6.
  7. Miia Herrala 93 KelVi 146.399 p. 113 kg ( 45 + 68 ) 65.50 Kalajoki 19.3.
  8. Emmi Vuola 89 ston 143.804 p. 114 kg ( 48 + 66 ) 68.40 Jyväskylä 16.6.
  9. Anni Honkala 81 KelVi 141.445 p. 115 kg ( 48 + 67 ) 71.42 Kalajoki 19.3.
  10. Mari Kahilainen 99 Kelvi 141.265 p. 104 kg ( 44 + 60 ) 61.00 Jyväskylä 30.1.
  11. Leila Hänninen 81 KelVi 139.552 p. 98 kg   ( 38 + 60 ) 57.11 Tampere 16.4.
  12. Niina Ovaskainen 79 ston 134.551 p. 113 kg ( 50 + 63 ) 75.80 Jyväskylä 16.6.
  13. Sonja Aukee 88 ston 133.269 p. 116 kg ( 46 + 70 ) 81.50 Jyväskylä 30.1.
  14. Emmi Turpeinen 98 ston 126.809 p. 102 kg ( 42 + 60 ) 70.10 Jyväskylä 30.1.
  15. Anni Pulkkinen 73 ston    121.875 p. 92 kg ( 40+52 ) 63.30 Jyväskylä 3.3.
  16. Iita Kononen 06 ÄH 105.452 p.  53 kg ( 23 + 30 ) 39.20 Jyväskylä 3.3.
  17. Satu Tiihonen 97 ston 102.09 p.   87 kg ( 38 + 49 ) 78.00 Jyväskylä 16.6.
  18. Aino Hintsala 96 ston 96.201 p.   80 kg ( 30 + 50 ) 74.40 Jyväskylä 3.3.
  19. Hanna-Mari Sirkko 92 ston 78.505 p.   65 kg  ( 27 + 38 ) 73.80 Jyväskylä 16.6.

Miehet

  1. Toni Puurunen 77 ViPa 330.689 p. 302 kg ( 141 + 161 ) 104.42 Pori 28.2.
  2. Marko Pietiläinen 81 KelVi 297.654 p. 270 kg ( 120 + 150 ) 102.48 Tampere 16.4.
  3. Ilpo Viitala 77 ViPa 272.746 p. 238 kg ( 104+134 )   93.02 Tampere 16.4.
  4. Tomi Nissinen  75 KelVi 265.605 p. 260 kg ( 111 + 149 ) 136.00 Jyväskylä 30.1.
  5. Mika Hartio 94 ViPa 264.023 p. 200 kg ( 80 + 120 )   71.10 Jyväskylä 16.6.
  6. Jani Senilä 74 KelVi 259.474 p. 217 kg ( 95 + 122 )   84.90 Kalajoki 19.3.
  7. Janne Riekkinen 87 KelVi 254.289 p. 201 kg ( 88 + 113 )   76.50 Tampere 22.6.
  8. Lauri Hentunen 94 ston 253.468 p. 205 kg ( 100 + 105 ) 79.60 Jyväskylä 16.6.
  9. Pekka Seppälä 59 KelVi 252.923 p. 200 kg ( 90 + 110 )   76.43 Tampere 16.4.
  10. Janne Räisänen 75 KelVi 249.221 p. 245 kg ( 110+135 ) 139.60 Kalajoki 19.3.
  11. Jukka Kivimäki 83 ViPa 247.156 p. 216 kg ( 96 + 120 )   93.40 Kalajoki 19.3.
  12. Seppo Tyrväinen 82 ston 232.638 p. 197 kg ( 90 + 107 )   87.10 Jyväskylä 30.1.
  13. Matti Kahilanen 96 KelVi 227.307 p. 205 kg ( 90 + 115 )   100.90 Kalajoki 19.3.
  14. Antti Tiusanen 82 KonnU 222.078 p. 208 kg ( 90 + 118 )  112.80 Jyväskylä 30.1.
  15. Ari Halttunen 65 SumKu 217.581 p. 205 kg ( 87 + 118 )  115.10 Tampere 16.4.
  16. Ari-Pekka Hyyppä 60 KelVi 214.082 p. 175 kg ( 80 + 95 )    81.20 Jyväskylä 30.1.
  17. Kari Tarkiainen 51 KelVi 211.829 p. 176 kg ( 81 + 95 )    83.80 Kalajoki 19.3.
  18. Niko Kumpulainen 90 ston 200.187 p. 172 kg ( 73 + 100 )  91.00 Jyväskylä 16.6.
  19. Jari Saastamoinen 58 KelVi 191.312 p. 160 kg ( 75 + 85 )    84.90 Jyväskylä 30.1.
  20. Matti Keskiniemi 96 KelVi 187.427 p. 154 kg ( 62 + 92 )    82.00 Jyväskylä 30.1.
  21. Matti Törmä 51 SumKu 184.540 p. 137 kg ( 60 + 77 )     68.86 Tampere 16.6.
  22. Aimo Varis 46 KonnU 176.366 p. 150 kg ( 63 + 87 )    87.10 Jyväskylä 30.1.
  23. Ville Vanhanen 85 ston     173.656 p. 128 kg ( 48+80 )      68.10 Jyväskylä 16.6.
  24. Joonas Laitinen 96 ViPa 170.818 p. 150 kg ( 66 + 84 )    94.40 Jyväskylä 3.3.
  25. Risto Hård 60 KelVi 168.203 p. 145 kg ( 62 + 83 )    90.50 Jyväskylä 30.1.
  26. Mikko Trygg 83 ston 168.164 p. 147 kg ( 66 + 81 )    93.40 Jyväskylä 30.1.
  27. Markus Mykkänen 78 KelVi   166.398 p. 122 kg ( 46+76 )     67.96 Tampere 16.4.
  28. Pekka Terho 54 KelVi 161.238 p. 128 kg ( 53 + 75 )    76.96 Tampere 16.4.
  29. Jari Väätäinen 79 SumKu 155.118 p. 140 kg ( 60 + 80 )   101.10 Jyväskylä 16.6.
  30. Hannu Rantanen 47 ViPa 154.115 p. 130 kg ( 60 + 70 )    86.40 Jyväskylä 30.1.
  31. Lauri Vilen 55 KelVi 128.859 p. 115 kg ( 55 + 60 )    98.20 Jyväskylä 30.1.
  32. Pertti Rossi 42 KonnU 115.570 p.  88 kg ( 40 + 48 )    71.70 Jyväskylä 30.1.
  33. Pentti Noronen 40 ViPa 103.166 p.  83 kg ( 35 + 48 )    78.83 Tampere 16.4.
  34. Väinö Kupari 32 KonnU   87.572 p.  65 kg  ( 30 + 35 )    68.84 Tampere 16.4.
  35. Pyry Minkkinen 03 KelVi 80.325 p.  48 kg ( 22 + 26 )    51.40 Jyväskylä 16.6.

 

 

CF JKL torstain kisat: Hartiolle piiriennätys työnnössä 120 kg sarjaan 77

Vihtavuoren Pamaus järjesti Crossfit Jyväskylä Areenalla painonnostokilpailut, jossa oli hienosti mukana niin kokemusta, nuoruutta kuin ensikertalaisiakin.

Kaikki viisi naisnostajaa kisasivat ensimmäistä kertaa hakien hyviä, omia nostojaan, joten sinclair-pisteet lopulta ratkaisivat paremmuuden Juulia Lautaojan hyväksi, joka nosti sarjaan 63 kiloa yhteistuloksen 114 kiloa, saman kuin Emmi Vuola sarjaan 69 kiloa. Juulia missasi vain viimeisen tempauksensa 50 kiloa, Emmi taas teki kuusi onnistunutta kisanostoa putkeen.

Hanna-Mari Sirkko sarjassa 75 nosti rohkeasti ensi kisassaan tuloksen 65 kiloa onnistuen kaikissa nostoissaan ollen kisan viides. Naisten plussassa eli yli 75 kiloisissa Niina Ovaska kokosi 113 kilon raudat, jotka sinclaireilla oikeuttivat kisan kolmanteen sijaan. Samassa sarjassa kuuden putken tehnyt Satu Tiihonen nosti 87 kiloa sijoittuen neljänneksi.

Kaikkia ensi kertaa kisanneita naisia voi onnitella rohkeudesta ja onnistumisista, kukaan ei jäänyt ilman tulosta!

Miesten kisassa alle 23-vuotiaiden elokuussa pidettäviin SM-kisoihin valmistautuva Mika Hartio oli ykkönen 200 kilon yhteistuloksella, joka on alle 23 vuotiaden SM-kisaraja sarjassa 77 kiloa. Tämä tulos ei kelpaa kisarajaksi, koska kisa oli piirikunnallinen. Kisan täytyy olla tasoltaan kansallinen. Mika tosin rikkoi kisarajan 69:iin jo piirinmestaruukisoissa tammikuuussa nostamalla 190 kiloa, kun raja tuohon sarjaan on 180 kiloa. Tomi Nissinen osoitti superissa varmaa kisakuntoa 250 tuloksella ollen miesten kakkonen. Lauri Hentunen tempaisi sarjaan 85 kiloa komeasti sata kiloa, joka tuntui ilmisen hyvälle, sillä miehen oli harmikseen tyytyminen työnnön aloitusrautaan 105 kiloa, mutta 205 kilon tuloksella tuli kisan kolmossija.

Miesten kisan neljänneksi nosti hienosti miesten kisan ainoa ensikertalainen, Niko Kumpulainen ysinelosissa, tuloksella 173 kiloa missaten vain viimeisen työntönsä. Ville Vanhanen kuusysissä paransi työntöään kahdella kilolla, kuten yhteistulostaankin ja vei kisan viidennen sijan tuloksella 128 kiloa. Samassa sarjassa nosti Markus Mykkänen kisan kuudenneksi kohentaen tempaustaan viidellä kilolla ja yhteistulostaan kilolla, nyt 123 kiloa. Jari Väätäinen nosti sarjassa 105 aloitusraudoillan kisan seitsämänneksi tuloksella 140 kiloa. Kahdeksanneksi sijoittunut kisan kuopus Pyry Minkkinen miesten 56 kilon sarjassa osoitti harjoittelun tuoneen tulosta, kun tempaus koheni kolme kiloa ollen nyt 22 kiloa. Työntö jäi kilon nuoren miehen ennätyksestä ollen 26 kiloa, mutta yhteistulos parani kahdella 48 kiloon.

Tulokset CF JKL 16.6.2016

Naiset

1. Juulia Lautaoja – (-92/62,20) 114 kg (48+66) 142,882 p.

2. Emmi Vuola – (-89/68,40) 114 kg (48+66) 134,961 p.

3. Niina Ovaskainen – (-79/75,80) 113 kg (50+63) 126,956 p.

4. Satu Tiihonen – (-97/78,00) 87 kg (38+49) 96,496 p.

5. Hanna-Mari Sirkko – (-92/73,80) 65 kg (27+38) 73,960 p.
Miehet

1. Mika Hartio ViPa (-94/71,10) 200 kg (80+120) 262,742 p.

2. Tomi Nissinen KelVi (-75/137,50) 250 kg (105+145) 254,759 p.

3. Lauri Hentunen – (-94/79,60) 205 kg (100+105) 252,481 p.

4. Niko Kumpulainen – (-90/91,00) 173 kg (73+100) 199,616 p.

5. Ville Vanhanen – (-85/68,10) 128 kg (48+80) 172,744 p.

6. Markus Mykkänen KelVi (-78/68,40) 123 kg (51+72) 165,531 p.

7. Jari Väätäinen SumKu (-78/101,10) 140 kg (60+80) 154,784 p.

8. Pyry Minkkinen KelVi (-03/51,40) 48 kg (22+26) 79,644 p.

 

Piirikunnalliset (lisenssinostajat)

Miehet

Sarja 56 kg
1. Pyry Minkkinen KelVi (-03/51,40) 48 kg (22+26) 79,644 p.

Sarja 69 kg
1. Markus Mykkänen KelVi (-78/68,40) 123 kg (51+72) 165,531 p.

Sarja 77 kg
1. Mika Hartio ViPa (-78/71,10) 200 kg (80+120) 262,742 p.

Sarja +105 kg
1. Tomi Nissinen KelVi (-75/137,50) 250 kg (105+145) 254,759 p.
Jäsentenväliset (ei lisenssiä)

Naiset

Sarja 63 kg
1. Juulia Lautaoja – (-92/62,20) 114 kg (48+66) 142,882 p.

Sarja 69 kg
1. Emmi Vuola – (-89/68,40) 114 kg (48+66) 134,961 p.

Sarja 75 kg
1. Hanna-Mari Sirkko – (-92/73,80) 65 kg (27+38) 73,960 p.

Sarja +75 kg
1. Niina Ovaskainen – (-79/75,80) 113 kg (50+63) 126,956 p.
2. Satu Tiihonen – (-97/78,00) 87 kg (38+49) 96,496 p.

Miehet

Sarja 69 kg
1. Ville Vanhanen – (-85/68,10) 128 kg (48+80) 172,744 p.

Sarja 85 kg
1. Lauri Hentunen – (-94/79,60) 205 kg (100+105) 252,481 p.

Sarja 94 kg
1. Niko Kumpulainen – (-90/91,00) 173 kg (73+100) 199,616 p.

Sarja 105 kg
1. Jari Väätäinen SumKu (-78/101,10) 140 kg (60+80) 154,784 p.

Milla Saloselle kuuden putki PR tuloksilla!

Iita Kononen ja Mari Paananen hakivat rutiinituloksilla sarjavoitot Kaljoelta viime lauantaina, Iita naisten kevyimmästä neljäkasista ja Mari sarjasta 75 kiloa. Milla Salonen nosti seiskaviiden kakkoseksi upeati kuuden putken parannellen tempaustaan kilolla, nyt 55 kiloa  ja työntöään viidellä, nyt 74 kiloa, joten yhteistulos koheni kuudella 129 kiloon.

Huomionarvoisia ovat myös Masters SM-tulokset Jaana Kivistön ja Uolevi Kahelinin toimesta sekä Jyrki Konosen valmentaman Perti Lindforsin tulos, jolla rikkoontui 23-vuotiaiden omakustanteinen EM-kisaraja 320 pistettä. Kisat ovat 1-10.12 Eilatissa, Israelissa.

Kaksi kultaa Kalajoelta