Naisille voitto, Sonjalle 20 v. nuorten EM-raja, Hetalle SM-raja ja Hemmolle piiriennätykset

Jyväskylässä Valorinteellä kisattiin lauantaina Keski-Suomen, Etelä-Pohjanman ja Keski-Pohjanmaan välinen painonnoston piiriottelu, järjestyksessään jo 45:s. Perinne alkoi vuonna 1972 ja on jatkunut noiden kolmen piirin välisenä kisana vuorotellen eri piirissä.

Piiriottelusääntöjen mukaan yhdessä joukkueessa saa olla 8 naista ja 8 miestä eli yksi per painoluokka, mikäli jostain painoluokasta joukkueelta puuttuu nostaja, saa toisessa painoluokassa olla enintään kaksi nostajaa samasta joukkueesta. Tämä aiheutti aina punnitukseen saakka joukkueiden välistä taktikointia, sillä joukkueiden pisteet sarjoittain menevät seuraavasti: sija 1. 7 pistettä, sija 2. 5 pistettä, sija 3. 4 pistettä, sija 4. 3 pistettä, sija 5. 2 pistettä, sija 6. 1 piste. Ei tulosta 0 pistettä. Punnitus enteili jo keskisuomalaisten naisten voittoa, sillä Etelä-Pohjanmaalla oli vain viisi naisnostajaa ja Keski-Pohjanmaalla kolme keskisuomalaisten kahdeksaa vastaan. Miehissä sen sijaan kaikilla piireillä oli täydet kahdeksan nostajan joukkueet.

Naisten kisan avasi sarjassa 48 kiloa Iita Kononen tempaamalla 26, 27 ja 28 onnistuneesti, sivuten näin viimeisellä ennätystään. Työnnössä suorilla käsillä lepäsi niin aloitusrauta 34 kiloa kuin toisella sivuttu ennätysrauta 36 kiloa. Kolmannella Iita korotti rohkeasti 38 kiloon, mutta nosto jäi vedoksi. Yhteistulokseen Iitalle tuli kilon parannus, nyt lukemat 64 kiloa, kun molemmissa lajeissa, tempauksessa ja työnnössä kulki samassa kisassa. Upea avaus Keski-Suomen joukkueelle, kun vielä kummallakaan pohjalaisjoukkueella ei ollut nostajaa tässä sarjassa, pisteitä ropisi seitsemän pohjalaisten nollia vastaan!

Sarjoissa 53 ja 58 ei millään kolmesta piiristä ollut tällä kertaa nostajia, mutta naisten 63 kilon sarjassa kisa voitosta oli äärimmäisen tiukka. Voitto meni Etelä-Pohjanmaan Iida Kalmarille (64+75) tuloksella 139 kiloa. Iida kohensi kauniisti tempausennätystään kilolla voittaakseen. Keski-Suomen Sonja Hartio teki tismalleen saman 139 kilon tuloksen. Sääntöjen mukaan se, joka tekee tuloksen ensin voittaa ja näin voitto meni Iidalle. Sonja tempaisi 55 ja 60 kiloa, mutta 63 ei onnistunut. Työnnössä 72 kilon avausrauta oli pään päällä, mutta toiseen nostoon 79:iin tarvittiin vielä viimeinen, kolmas nosto, jotta se onnistui. Sonja ei tappiota harmitellut, sillä vaikka seitsemän piiriottelupistettä vaihtui viiteen pisteeseen, rikkoi nuori nainen tuloksellaan upeasti 190 sinclair-pisteen rajan, mikä on Suomen Painonnostoliiton asettama alle 20-vuotiaiden EM-kilpailun  c-raja (omakustanteinen). Kisat pidetään 15-22.10. Tiranassa, Albaniassa.

Kilomääräisesti 139 kiloa (60+79) sekä sinclaireissa kisa toi henkilökohtaiset ennätykset Sonjalle, joka SM-kisoissa teki sarjaa alemmaksi eli viiskasiin 135 kiloa (58+77) 188,873 p. Keveys nyt 63 kilon sarjassa oli siis Sonjan eduksi, sillä myös koko kisan paras nainen –titteli pokaaleineen meni hänelle 190,929 pisteen voimin – selkeällä reilun kolmen pisteen erolla Iidaan. Keskisuomalaisten pottia täydensi kolmannella sijalla ja neljällä pisteellään Ida Leppänen, joka flunssan juuri ja juuri selätettyään saapui urheasti taistelemaan joukkueen puolesta. Tempauksessa 50 ja 53 olivat varmat raudat, 57 ei mennyt tällä kertaa. Työnnön avausrauta 70 onnistui ja vaikka 75 ei kahdella yrityksellä onnistunut, oli pisteet varmistettu 123 kilon yhteistuloksen myötä. Viime vuonna Iida teki salikisoissa sarjaa ylemmäksi 133 (58+75), joten nyt ensimmäisissä virallisissa kisoissa sarjaa alemmaksi sairastelun jälkeen tehty tulos tuo hatunnoston Iidalle sitkeydestä ja joukkueen eteen tehdystä työstä!

Keskisuomalaisetkin päättivät joukkueensa viime tinkaan, kuten taktiikkaan kuuluu, punnituksen jälkeen päätettiin joukkue ja varanostajat nostivat kansallisessa kisassa. Päivän kuntoa verrattaessa etsittiin parhaiten pohjalaisilta pisteet napsivia ja erityisen hienoa tiimihenkeä osoittivat Mari Kahilainen, joka jättäytyi piiriottelun ulkopuolelle sarjaan 63 kiloa, kuten Viivi Urpilainenkin sarjaan 75 kiloa, molemmat edustaen Keljon Viestiä. Mari Kahilaisen avausrauta 45 epäonnistu, mutta tempaustulos tuli 46 kilolla, kun 50 kiloa ei noussut. Marin tempausennätys koheni kuitenkin kilolla. Työntö jäi avausrautaan 62 kiloa, kun oman enkan yritys 66 ei suostunut suorille käsille kummallakaan yrityksellä. Kansallisen kisan 63 kilon sarjavoitto kirjattiin lukemin 108 kiloa Marille.

Sarjasijoitukset 69 kilon sarjassa menivät kilon eroilla. Voiton vei Etelä-Pohjanmaan Anniina Mäkelä 136 kilon (57+79) tuloksella pummaten 61 kilon tempauksen. Keski-Suomen Juulia Lautaoja kokosi 135 kiloa upealla kuuden onnistuneen putkella tempaisten 55, 58 ja 61 kiloa ja työntäen 65, 71 ja 74 kiloa, saalistaen Keski-Suomelle näin 5 pistettä. Kolmanneksi sijoittunut Keski-Pohjanmaan Emma Rahja teki myös kuuden putken, tulokseksi 134 (60+74). Juulia ajatteli eniten joukkueen etua, kun sopi Idalle paikan 63 kilon sarjaan ja meni itse hakemaan pisteitä tiukasta kuusysistä, sillä 63,02 painoisen Juulian kisatulos olisi 63,00 painoisena ollut kyseisen sarjan yleisen SM-kisan tulosraja. Mutta ei hätää, kisarajaa on aikaa rikkoa aina ensi vuoden piirinmestaruuskisoihin saakka. Todella hieno suoritus ensimmäiseksi viralliseksi lisenssikisaksi Juulialta, joka viime vuonna teki salikisassa 63:een 121 (53+68).

Tässä vaiheessa pistetaulukossa keskisuomalaisilla oli koossa 21 pistettä, Etelä-Pohjanmaalla 14 pistettä ja Keski-Pohjanmaalla 4 pistettä. Kun kolme painoluokkaa eli max 21 pistettä oli vielä jaossa, oli keskisuomalaisilla vielä 4 nostajaa ja molemmilla pohjalaisjoukkueilla kaksi.

Pistetaulukko

Naiset                K-S                      E-P                     K-P

Sarja                  8 nostajaa        5 nostajaa        3 nostajaa

48                       7                         –                          –

53                       –                          –                          –

58                       –                          –                          –

63                       5+4                     7                         –

69                       5                         7                         4

75                       7+5                     0                         4

90                       7+4                     5                         –

+90                     –                          7                         5

Yhteensä           44 pistettä        26 pistettä        13 pistettä

Käytännössä keskisuomalaisten naisten voitto varmistui 75 kilon sarjan kaksoisvoitolla. Sarjan Keski-Suomen piiriennätyksen haltija 163 (70+93) Heta Ojanen selätti niin kipunsa kuin SM-kisojen pettymyksen ja piti siellä annetun lupauksensa, että näyttää piiriottelussa, kuinka nostetaan. Tempausaloitus 63 kiloa onnistui toisella, mutta kolmannella 66 kiloa ei. Tästä sisuuntuneena Heta työnsi hienon kolmen putken 84, 88 ja 92 kiloa vieden sarjavoiton ja seitsemän pistettä keskisuomalaisille 155 kilon tuloksella, jolla rikkoontui myös kisaraja ensi vuoden yleisen sarjan SM-kisoihin. Kakkoseksi ensimmäisessä virallisessa lisenssikisassaan nosti upeasti Emma Laakoli kuuden putkella, kun ensin tempauksissa suorilla käsillä lepäisi vuoroin 58, 60 ja 63 kiloa ja työnnössä 67, 72 ja 75 kiloa.  Tuloksella 138 kiloa napsahti viisi pistettä Keski-Suomen naisille. Emma nosti erinomaisesti omalla hyvällä tasollaan alkuvuoden salikisan 117 kilon (50+67) pettymyksen kauniisti kuitaten. Paula Koski otti kolmossijallaan neljä pistettä Keski-Pohjanmaalle kooten kuudella onnistuneella 107 kiloa (43+64). Etelä-Pohjanmaan Jaana Kivistö jäi harmittavasti ilman tulosta ja pisteitä kun 60 työnnössä voimat loppuivat painonvedon myötä. Tempaus toi onneksi lohtua, sillä viimeisellään Jaana tempaisi ikäluokan 50-54 naisten uudeksi Suomen ennätykseksi 52 kiloa sarjassa 75 kiloa.

Punnituksen jälkeen Emman piiriotteluun patistanut Viivi Urpilainen nosti kansallisessa kisassa myös mallikkaasti kuuden putken, vieden sarjan 75 kiloa kansallisen kisan voiton tuloksella 132 kiloa. Tempauksessa 55, 58 ja 61 kiloa napsahtivat kyykkyyn ja työnnössä 65, 68 ja 71 kiloa suorille käsille. Hienoa, Viivi!

Vuoden alusta tulleessa uudessa naisten painoluokassa 90 kiloa kisasi ensi kertaa Mari Paananen, vaakalla 75,79. Aloitusraudat oli tarkoituksella sovittu alas ajatuksena varmistaa ensin sarjavoitto ja nostaa sitten se mitä menee. Näin varmisteltiin taktisesti joukkueelle seitsemää pistettä ja Mari lunasti odotukset kauniisti kuudella onnistuneella, tempaamalla 55, 58 ja 60 kiloa sekä työntämällä 65, 70 ja 75 kiloa, kooten 135 kiloa. Mari iloitsi erityisesti helposta 60 kilon tempauksesta, harmitellen, ettei neljättä nostoa ole käytössä. Toiseksi tullut Etelä-Pohjanmaan Tytti Becker jäi avausrautoihin tehden 110 kiloa (50+60). Satu Tiihonen sinetöi keskisuomalaisten pisteylivoiman kolmannella sijallaan ja neljällä pisteellään. Satu onnistui 38 ja 40 kilon tempauksissa, mutta pr yritys 42 ei noussut tällä kertaa. Työntö kulki, 53, 55 ja 56 onnistuivat. Näin Satun työntö koheni kilolla ja yhteistulokseksi muodostui 96 kiloa,  ja sen myötä Satun sinclair-ennätys 113,705 pistettä.

Keskisuomalaisilla ei ollut ketään naisten toisessa uudessa painoluokassa, +90 kilosissa. Odotetusti Mirka Viitamäki 158 kg (68+90) nosti sarjan voittopisteet Etelä-Pohjanmaalle ja Rebekka Roukala 144 kg (66+78) viisi pistettä Keski-Pohjanmaalle.

Keskisuomalaiset naiset ottivat piiriotteluvoiton puoliksi crossfittaajien voimin, sillä ainoastaan Iita, Sonja ja Mari ovat painonnostajia, kaikki muut crosfittaajia ja kansallisissa kisoissa nostanut Kahilaisen Mari kuulantyöntäjä. Kukaan ei muistanut, koska Keski-Suomen naiset voittivat viimeksi. Tätä symboloi sekin, että voittopokaali oli unohtunut Pohjanmaalle, mutta se ei tunnelmaa haitannut, vaan joukkuekuvaan lainattiin miesten kisan pokaalia. Lukemat olivat nostajien määrällisen ylivoiman vuoksi selkeät: Keski-Suomella 44 pistettä, Etelä-Pohjanmaalla 26 pistettä ja Keski-Pohjanmaalla 13 pistettä.

Kisaennakko miesten piiriotteluvoitosta puolsi pohjalaisia, joilla oli matkassa aina maajoukkuetason miehiä, mutta keskisuomalaiset lähtivät urheasti haastamaan vieden pari sarjavoittoakin. Miesten kevyin 56 kilon sarja oli pohjalaisten mittelö. Etelä-Pohjanmaan Otto Syrjälä nappasi voiton tuloksella 92 kiloa (39+53), Keski-Pohjanmaan Sami Koski kiilasi toiseksi kuuden putkella ja 85 kilolla (38+47) ja E-P:n Lauri Kallioniemi oli kolmas 76 kilolla (35+76).

Sarja 62 oli keskisuomalaisten, kun Lassi Muhonen otti voiton tempaamalla hienosti kolme onnistunutta 53, 57 ja 61 kiloa, työnnön avaus 65 piti tuplata, mutta kolmannella nousi 70 kiloa, joten kokoon kertyi 131 kiloa. Kohennus pm-kisojen 108 kiloon (48+60) oli huomattava, siis kun saa reeniä säännöllisesti tehtyä ja tekniikka kehittyy, rautaa nousee! K-P:n Janne Kähtävä teki 110 kiloa (47+63), pistäen pohjalaisittain kisan jännäksi onnistumalla vasta viimeisessä tempauksessaan.

Samassa sarjassa kansallisissa kisannut Kalajoen Junkkareiden Arttu Jäppinen nosti myös 110 kilon tuloksen tempaamalla 60 ja työntämällä 50 kiloa, jolla sarjavoitto.

Kuusysissä K-P:n Sami Torvi näytti vahvaa voittajan kuntoa kooten 235 kiloa (107+128), osoittaen tyylikkäillä nostoillaan, että K-P janosi piiriotteluvoittoa, sillä Samin tulos oli viisi kiloa kovempi kuin miehen SM-kisoissa tekemä. Toiseksi tulleen E-P:n Markus Kontion 107 kiloa syntyi 47 kilon tempauksesta ja 60 kilon työnnöstä.

Tässä vaiheessa pohjalaiset kävivät tiukkaa kisaa, sillä K-P johti E-P:tä pisteellä 17-16, Keski-Suomen ollessa seitsemässä pisteessä Lassin sarjavoiton ansiosta. Keskisuomalaisten riemuksi sarjavoitto tuli odotetusti myös 77 kilon sarjasta Hemmo Markkulan kasattua 225 kilon tuloksen ja ottaen nimiinsä sarjan 77 Keski-Suomen piiriennätykset. Tempauksessa 95 ja 100 kiloa oli pään päällä, pr yritys 105 kiloa ei vielä. Työnnössä 120 kiloa ja pr:ää sivunnut 125 kiloa olivat kevyitä, mutta 130 kiloa jäi odottamaan seuraavaa kertaa. Hemmo nosteli vuoroin sarjaa alempana kisaavan Sami Torven kanssa hakemalla näin jo vähän tuntumaa mahdollisiin ensi vuoden SM-kisoihin, kun tämä vuosi jäi välistä harmillisen lisenssikömmähdyksen vuoksi. Kakkos- ja kolmostila oli tiukka mittely kilon erolla, kun K-P:n Eetu Salmela teki 201 kiloa (90+111), E-P:n Antti Suorauha taas 200 kiloa (91+109). Keskisuomalaisittain murheellista oli, että Janne Riekkisen kolme tempausta 90, 90 ja 91 pyörähtivät yli eikä piiriottelun sääntöjen mukaan mies päässyt työntämään. Näin mahdolliset pisteet jäivät saamatta.

Edelleen pohjalaisten kisa kävi tiukkana eli kilot olivat tärkeitä, sillä K-P:llä oli 22 pistettä ja E-P:llä 20 pistettä, keskisuomalaisilla 14 pistetä, kun kisaa oli puolet eli neljä painoluokkaa jäljellä. Miesten 85 kilon sarjassa K-P:n Rene Roukala kasvatti pistejohtoa 29:ään 230 kilon romuilla (95+135), sillä vaikka E-P:n Eero Ylinen päihitti Renen kolmella kilolla tempauksessa, jäi Eero työnnössä selkeästi jälkeen. Eeron tulos 208 kiloa (98+110). Näin  E-P:llä oli 25 pistettä tässä vaiheessa. Keskisuomalaisetkin kasvattivat pistepottiaan 18:sta sarjakolmosen Matti Keskiniemen myötä, joka nosti ensin varmat pois ja haki sitten ennätyksiään. Matti tempaisi 70 ja 74 kiloa, mutta pr 80 kiloa ei mennyt tällä kertaa. Työnnössä onnistui 95 ja 98 kiloa, pr  101 kiloa jäi ensi kertaan. Yhteistulosta kertyi 172 kiloa.

E-P:llä oli iskun paikka 94 kilon sarjassa ja Ilkka Kallioniemi ottikin varmasti ja tyylikkäästi omansa 265 kilon (125+140) tuloksella, vaikka tempauksen ennätysyritys 130 kilosta ei vielä onnistunutkaan. K-P:n Samu Karjalainen otti kakkostilan 243 (110+133) tuloksella ja Keski-Suomen Ilpo Viitala nosti 235 kiloa, tempaamalla tyylikkäästi 100 ja vielä 105, mutta 110 oli liikaa. Työnnössä totutun varmasti nousi 125 ja 130 kiloa, mutta tällä kertaa ei 135 kiloa, jolla Ilpo miehekkäästi haki voittoa Samusta ja lisäpisteitä. Ilpo lisäsi keskisuomalaisten pisteitä neljällä 22:een, kun taas E-P voitolla kiri 32:een, K-P:n johtaessa 34 pisteellään.

Miesten 105:ssa keskisuomalaiset sotkivat pohjalaisten kamppailua. Selkeän voiton otti K-P:n Jere Mäntylä 255 kilolla (115+140), toiseksi tuloksella 225 kiloa nosti hienosti Keski-Suomen Jukka Kivimäki tehden ensimmäistä kertaa elämässään kuuden putken, kun tempauksessa pään päällä olivat vuoroin 95, 100 ja 103 kiloa sekä työnnössä suorilla käsillä 115, 120 ja 122 kiloa. Keski-Suomelle näin komeasti viisi pistettä. Kolmanneksi nosti E-P:n Arttu Nurminen 220 kilon (99+121) tuloksella. Matti Kahilainen nosti hienosti omalla tasollaan 210 kiloa tempaisten 90 ja tuplaamalla 95 kiloa, ja työnsi ensin 115 kiloa ja sitten pisti kaiken peliin keskisuomalaisten puolesta, miehekkäästi korottamalla kolmostilaan tarvittavat 126, josta kuitenkaan täydet yritykset eivät tuoneet onnistumista. Näin neljäs tila ja kolme pistettä keskisuomalaisille.

Kansallisessa kisassa 105 sarjavoiton vei 110 kilolla (100+110) Kurikan Puntti-Klubin Lauri Seppälä.

Kisan ratkaisevan viimeisen painoluokan alkaessa Keski-Suomella oli kasassa 30 pistettä, E-P:llä 36 pistettä ja K-P:llä 41 pistettä, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että ratkaisevan viimeisen painoluokan nostoissa E-P tarvitsi voittaakseen piiriottelun sarjavoiton ja K-P:n pitäisi möhliä täysin ja jäädä pisteittä.

Miesten maajoukkuenostaja Jani Heikkinen (105,6), joka normaalisti nostaa sarjassa 105, varmisti plussassa voiton K-P:lle 305 kilon tuloksella, tempaamalla varmasti 135 kiloa ja työntämällä 170. E-P:n Petri Lindfors teki kuten valmentajansa Jyrki Konosen kanssa oli sopinut, eli nosti avausraudat 120+150, tuloksen 270 ja kakkostilan pisteet E-P:n joukkueelle. Petri pelasi hienosti Janille työnnöissä hengähdysaikaa kuormauttamalla tankoon vielä toisen ja kolmannen työntönostonsa raudat, vaikka hänellä ei ollut aikomustakaan nostaa, jotta Jani sai hengähtää peräkkäisissä nostoissaan. Kolmannen tilan otti hartiavoimin Janne Riekkisen kanssa kisan eteen töitä tehnyt ja kuuluttajana naisten kisassa toiminut Tomi Nissinen, joka kuulantyöntäjän sähäkkyydellä kasasi rautaa 258 kilon verran tempaisemalla 103 ja 108, 112:sta jäädessä yritykseksi. Työnnössä pään päällä lepäisi tuplauksella 140 kiloa ja viimeisellä vielä 150 kiloa.

Kansallisessa kisassa +105 sarjavoiton vei Mikkelin Voimailijoiden Joona Matilainen 257 kilolla (112+145), toiseksi tuli Raution Kisailijoiden Jens Löfbacka 210 kilon (95+115) tuloksella.

Jani Heikkinen palkittiin ansaitusti kisan parhaana miehenä 331,831 sinclair-pisteen myötä. Piiritottelu toimi ilmeisen hyvänä valmistavana kisana Splitissä Kroatiassa 1.-9.4.2017 kisattaviin painonnoston EM-kisoihin, jonne nimetyn painonnostomaajoukkueen mukana keskisuomalaisista matkaa myös Toni Puurunen, joka toimii Suomen Painonnostoliiton miesten vastuualmentajana.

Miesten kisan pokaalin siis pokkasi Keski-Pohjanmaa 48 pisteellä maajoukkuenostajan Jani Heikkisen myötä, Etelä-Pohjanmaa taipui kakkoseksi 41 pistellä ja Keski-Suomen sisukas joukkue kolmoseksi 34 pisteellä.

Pistetaulukko

Miehet              K-S                      E-P                     K-P

Sarja                  8 nostajaa        8 nostajaa        8 nostajaa

56                       –                          7+4                     5

62                       7                         –                          5

69                       –                          5                         7

77                       7+0                     4                         5

85                       4                         5                         7

94                       4                         7                         5

105                     5+3                     4                         7

+105                  4                         5                         7

Yhteensä           34 pistettä        41 pistettä        48 pistettä

 

Kisa on aina kova voimanponnistus järjestäjiltä, tällä kertaa keskisuomalaisilta, sillä päivän aikana lavalla kävi 45 eri nostajaa, piiriottelussa 39 ja kansallisessa kisassa kuusi nostajaa. Punnitus alkoi yhdeksältä kestäen tunnin ja kisat kestivät yhdestätoista yli ilta kuuden. Valtavan ison kiitoksen ansaitsevat kaikki nostajat, huoltajat ja joukkueenjohtajat, katsojat sekä kisojen järjestelyihin osallistuneet, niin tuomarit, levynvaihtajat, sihteerit, kuuluttajat, kioskissa työskennelleet ja kisapaikkaa järjestelleet ja siivonneet henkilöt. Talkoohenki näytti voimansa, kun kisajärjestelyt Valorinteellä menivät hienosti. Ensi keväänä ja seuraavana keskisuomalaiset matkaavatkin sitten Pohjanmaalle ja seuraavan kerran Keski-Suomessa otellaan vasta vuonna 2020.