Author Archives: mari

Keski-Suomi Sinclair ranking

Lauantaina päättyneissä Masters MM-kiosissa kovapäisimmät keskisuomalaiset tekivät vuoden parhaita tuloksiaan oivaan paikkaan. Nostokunnon ajoitus oli kohdallaan.

Pertti Rossi teki kaksi kiloa lisää työntöön sitten kesäkuun Walesissa Iso-Britaniassa pidettyjen Masters EM-kisojen käyden tiukan pronssikamppailun, joka tällä kertaa toi neljännen tilan.

Hannu Rantanen teki hienosti neljä kiloa lisää tammikuun tulokseensa, kaksi molempiin lajeihin nousten sijan ylöspäin Keski-Suomen tuoreella sinclair ranking -listalla.

Pekka Seppälä on isojen kisojen mies, sillä tämän vuoden paras sinclair-tulos ennen tätä oli tehtynä Masters EM:stä, mutta nyt ”Edi” nosti yhteistuloksen Suomen ennätyksen 198 kiloa sarjaan 77 kiloa ikäryhmään 55-59-vuotiaat ja hopealle MM-kisoissa. Tulos myös kohotti miehen sijalta 10. sijalle kuudennelle sinclair-listalla.

Tomi Nissinen osoitti myös hienoja kisahermoja, sillä vuoden paras sinclair-tulos oli tehtynä Kauhajoen piiriottelussa ja nyt mies runttasi 8 kiloa lisää työntötulokseen ja komeasti Masters kotikisojen MM-pronssille. Tomi pomppasi sijan ylöspäin sinclair-listalla.

Kaksi harmittavaa takaiskua Suomen joukkueelle keskisuomalaisittain tuli. Kuparin Väinö ei tällä kertaa päässyt kisalavalle, kun flunssa vei miehestä voiton, mutta rautainen mies kannusti muita. Puurusen Tonikaan ei kisalavalle noussut.

Tilanne 19.9.2015

Naiset:
1. Saara Leskinen 93 Suomi 231.008 p. 164 kg ( 73 + 91 ) 57.96 EM Tbilisi, Georgia 13.4.
2. Mari Paananen 76 ÄH 176.583 p. 146 kg ( 64 + 82 ) 73.61 Tampere 22.2.
3. Heta Ojanen 91 KelVi 168.965 p. 140 kg ( 60 + 80 ) 73.90 Kauhajoki 21.3.
4. Vilma Hallikainen 93 KelVi 166.747 p. 130 kg ( 56 + 74 ) 66.56 Helsinki 15.8.
5. Viivi Urpilainen 88 KelVi 166.656 p. 132 kg ( 62 + 70 ) 68.30 Kouvola 5.9.
6. Ida Leppänen 89 CF 40100 155.786 p. ( 50 + 70 ) 65.30 Jyväskylä 26.2.
7. Milla Salonen 89 KelVi 153.587 p. 121 kg ( 54 +67 ) 67.70 Kalajoki 13.6.
8. Eveliina Laine 91 KelVi 139.595 p. 107 kg ( 46+61 ) 64.80 Parikkala 15.8.
9. Maija Puska 90 CF JKL 134.482 p. 96 kg ( 41 + 55 ) 58.40 Jyväskylä 24.1.
10. Anni Honkala 81 CFJKL 127.342 p. 102 kg ( 42 + 60 ) 69.60 Jyväskylä 24.1.
11. Anni Tiusanen 89 CF 40100 114,291 p. 91 kg (38 + 53) 68.90 Jyväskylä 26.2.
12. Matilda Lindström 92 ViPa 110.630 p. 87 kg ( 35 + 52 ) 67.50 Jyväskylä 24.1.
13. Iita Kononen 06 ÄH 100.067 p. 48 kg ( 22 + 26 ) 37.50 Kouvola 5.9.

Miehet:
1. Ilpo Viitala 77 ViPa 285.914 p. 239 kg ( 103 + 136 ) 84.82 Rovaniemi 10.4.                                 2. Jukka Minkkinen 81 CF JKL 284.253 p. 265 kg ( 110 + 155 ) 110.10 Jyväskylä 24.1.
3. Marko Pietiläinen 81 275.853 p. 255 kg (115+140) 108.20 p. Jyväskylä 18.7.
4. Tomi Nissinen 75 Suomi 261.173 p. 255 kg ( 107 + 148 ) 134.02 Rovaniemi Masters MM   18.9.                                                                                                                                                   5. Jukka Kivimäki 83 ViPa 260.230 p. 225 kg ( 100 + 125 ) 91.10 Jyväskylä 21.5.
6. Pekka Seppälä 59 Suomi 250.394 p. 198 kg SE (90 + 108) 76.43 Masters MM Rovaniemi 16.9.
7. Jani Senilä 74 KelVi 248.677 p. 180 kg ( 90 + 120 ) 86.60 Jyväskylä 21.5                                    8. Janne Riekkinen 87 KelVi 246.509 p. 195 kg ( 86 + 109 ) 76.48 Kouvola 5.9.
9. Lauri Hentunen 94 CF JKL 239.538 p. 194 kg ( 86 +108 ) 79.80 Jyväskylä 26.2                             10. Janne Räisänen 75 KelVi 239.345 p. 235 kg ( 107 + 128 ) 138.50 Jyväskylä 24.1.
11. Matti Kahilainen 96 KelVi 231.163 p. 210 kg ( 90 + 120 ). 102.90 Kauhajoki 21.3.
12. Antti Tiusanen 82 KonnU 230.363 p. 215 kg ( 90 + 125 ) 111.50 Kauhajoki 21.3
13. Timo Kuitunen 76 CF JKL 227,057 p. 190 kg ( 85 + 105 ) 85.00 Jyväskylä 24.1.
14. Kari Tarkiainen 51 KelVi 214.366 p. 178 kg ( 80 + 98 ) 83.70 Jyväskylä 24.1.
15. Veli-Matti Hirvinen 88 CF JKL 213.034 185 kg ( 80 + 105 ) 92.00 Jyväskylä 26.2.
16. Mika Hartio 94 ViPa 212.395 p. 157 kg ( 65 + 92 ) 68.4 Jyväskylä 21.5.
17. Mikko Puranen 85 CFJKL 209.970 p. 192 kg ( 85 + 107 ) 104.80 Jyväskylä 24.1.
18. Hemmi Kinnunen 91 CF JKL 202.934 p.180 kg ( 80 + 100 ) 96.70 Jyväskylä 24.1.
19. Misha Vartiainen 88 – 195.496 p. 132 kg ( 57 + 75 ) 60.00 Jyväskylä 26.2.
20. Jari Saastamoinen 58 KelVi 195.203 p. 162 kg ( 76 + 86 ) 83.61 Rovaniemi 10.4.
21. Matti Törmä 51 SumKu 191.777 p. 142 kg (60 + 82) 68.58 Rovaniemi 10.4.                          22. Timo Koivunen 47 KelVi 191.084 p 149 kg ( 67 + 82 ) 74.60 Jyväskylä 24.1.
23. Aimo Varis 46 KonnU 179.605 p. 153 kg (63 + 90) Savonlinna 11.7.                                      24. Sami Pulkkinen 98 KelVi 178.098 p. 133 kg ( 55 + 78 ) 69.50 Jyväskylä 24.1.                         25. Joonas Laitinen 96 ViPa 166.629 p. 144 kg ( 64 + 80 ) 91.00 Kauhajoki 21.3.
26. Juhani Oikarinen 38 KelVi 165.944 p. 122 kg ( 50 + 72 ) 67.83 Rovaniemi 10.4.
27. Ville Vanhanen 85 CF JKL 160.910 p. 117 kg ( 48 + 66 ) 66.70 Jyväskylä 24.1
28. Hannu Rantanen 47 Suomi 160.851 p. 136 kg ( 64+72 ) 86.82 Masters MM Rovaniemi 15.9. 29. Pekka Terho 54 KelVi 159.008 p. 127 kg ( 52+75 ) 77.8 Jyväskylä 21.5.
30. Kalle Hämäläinen KelVi 141.474 p.125 kg ( 50 + 75 ) 95.80. Jyväskylä 24.1.
31. Pertti Rossi 42 Suomi 121.276 p. 90 kg (40 + 50 ) 68.82 Masters MM Rovaniemi 14.9.
32. Väinö Kupari 32 KonnU 101.674 p. 75 kg M80SE ( 34 M80SE + 41 M80SE ) 68.18 Rovaniemi 10.4.

PAINONNOSTO Keski-Suomi Sinclair ranking

Tilanne 5.9.2015

Naiset:
1. Saara Leskinen 93 Suomi 231.008 p. 164 kg ( 73 + 91 ) 57.96 EM Tbilisi, Georgia 13.4.
2. Mari Paananen 76 ÄH 176.583 p. 146 kg ( 64 + 82 ) 73.61 Tampere 22.2.
3. Heta Ojanen 91 KelVi 168.965 p. 140 kg ( 60 + 80 ) 73.90 Kauhajoki 21.3.
4. Vilma Hallikainen 93 KelVi 166.747 p. 130 kg ( 56 + 74 ) 66.56 Helsinki 15.8.
5. Viivi Urpilainen 88 KelVi 166.656 p. 132 kg ( 62 + 70 ) 68.30 Kouvola 5.9.
6. Ida Leppänen 89 CF 40100 155.786 p. ( 50 + 70 ) 65.30 Jyväskylä 26.2.
7. Milla Salonen 89 KelVi 153.587 p. 121 kg ( 54 +67 ) 67.70 Kalajoki 13.6.
8. Eveliina Laine 91 KelVi 139.595 p. 107 kg ( 46+61 ) 64.80 Parikkala 15.8.
9. Maija Puska 90 CF JKL 134.482 p. 96 kg ( 41 + 55 ) 58.40 Jyväskylä 24.1.
10. Anni Honkala 81 CFJKL 127.342 p. 102 kg ( 42 + 60 ) 69.60 Jyväskylä 24.1.
11. Anni Tiusanen 89 CF 40100 114,291 p. 91 kg (38+53) 68.90 Jyväskylä 26.2.
12. Matilda Lindström 92 ViPa 110.630 p. 87 kg ( 35+52 ) 67.50 Jyväskylä 24.1.
13. Iita Kononen 06 ÄH 100.067 p. 48 kg ( 22 + 26 ) 37.50 Kouvola 5.9.

Miehet:
1. Ilpo Viitala 77 ViPa 285.914 p. 239 kg ( 103 + 136 ) 84.82 Rovaniemi 10.4.

2. Jukka Minkkinen 81 CF JKL 284.253 p. 265 kg ( 110 + 155 ) 110.10 Jyväskylä 24.1.
3. Marko Pietiläinen 81 275,853 p. 255 kg (115+140) 108.20 p. Jyväskylä 18.7.
4. Jukka Kivimäki 83 ViPa 260.230 p. 225 kg ( 100 + 125 ) 91.10 Jyväskylä 21.5.
5. Tomi Nissinen 75 KelVi 252.551 p. 247 kg ( 107 + 140 ) 135.30 Kauhajoki21.3.
6. Jani Senilä 74 KelVi 248.677 p. 180 kg ( 90 + 120 ) 86.60 Jyväskylä 21.5
7. Janne Riekkinen 87 KelVi 246.509 p. 195 kg ( 86 + 109 ) 76.48 Kouvola 5.9.
8. Lauri Hentunen 94 CF JKL 239.538 p. 194 kg ( 86 +108 ) 79.80 Jyväskylä 26.2.
9. Janne Räisänen 75 KelVi 239.345 p. 235 kg ( 107 + 128 ) 138.50 Jyväskylä24.1.
10. Pekka Seppälä 59 KelVi 238.71 p. 189 kg (84 + 105) 76.60 Masters EM Wales Iso-Britannia 13.6.
11. Matti Kahilainen 96 KelVi 231.163 p. 210 kg ( 90 + 120 ). 102.90 Kauhajoki 21.3.
12. Antti Tiusanen 82 KonnU 230.363 p. 215 kg ( 90 + 125 ) 111.50 Kauhajoki 21.3
13. Timo Kuitunen 76 CF JKL 227,057 p. 190 kg ( 85 + 105 ) 85.00 Jyväskylä 24.1.
14. Kari Tarkiainen 51 KelVi 214.366 p. 178 kg ( 80 + 98 ) 83.70 Jyväskylä 24.1.
15. Veli-Matti Hirvinen 88 CF JKL 213.034 185 kg ( 80 + 105 ) 92.00 Jyväskylä 26.2.
16. Mika Hartio 94 ViPa 212.395 p. 157 kg ( 65 + 92 ) 68.4 Jyväskylä 21.5.
17. Mikko Puranen 85 CFJKL 209.970 p. 192 kg ( 85 + 107 ) 104.80 Jyväskylä 24.1.
18. Hemmi Kinnunen 91 CF JKL 202.934 p.180 kg ( 80 + 100 ) 96.70 Jyväskylä 24.1.
19. Misha Vartiainen 88 – 195.496 p. 132 kg ( 57 + 75 ) 60.00 Jyväskylä 26.2.
20. Jari Saastamoinen 58 KelVi 195.203 p. 162 kg ( 76 + 86 ) 83.61 Rovaniemi 10.4.
21. Matti Törmä 51 SumKu 191.777 p. 142 kg (60 + 82) 68.58 Rovaniemi 10.4.

22. Timo Koivunen 47 KelVi 191.084 p 149 kg ( 67 + 82 ) 74.60 Jyväskylä 24.1.
23. Aimo Varis 46 KonnU 179.605 p. 153 kg (63 + 90) Savonlinna 11.7.

24. Sami Pulkkinen 98 KelVi 178.098 p. 133 kg ( 55 + 78 ) 69.50 Jyväskylä 24.1.

25. Joonas Laitinen 96 ViPa 166.629 p. 144 kg ( 64 + 80 ) 91.00 Kauhajoki 21.3.
26. Juhani Oikarinen 38 KelVi 165.944 p. 122 kg ( 50 + 72 ) 67.83 Rovaniemi 10.4.
27. Ville Vanhanen 85 CF JKL 160.910 p. 117 kg ( 48 + 66 ) 66.70 Jyväskylä 24.1
28. Pekka Terho 54 KelVi 159.008 p. 127 kg ( 52+75 ) 77.8 Jyväskylä 21.5.
29. Hannu Rantanen 47 ViPa 154.625 p. 132 kg ( 62+70 ) 88.60 Jyväskylä 24.1.
30. Kalle Hämäläinen KelVi 141.474 p.125 kg ( 50+75 ) 95.80. Jyväskylä 24.1.
31. Pertti Rossi 42 Suomi 118.83 p. 88 kg (40 + 48 ) 68.6 Masters EM Wales Iso-Britannia 13.6.
32. Väinö Kupari 32 KonnU 101.674 p. 75 kg M80SE ( 34 M80SE + 41 M80SE ) 68.18 Rovaniemi 10.4.

Mitalit kaulassa kotiin Kouvolasta

Keskisuomalaiset painonnostajat näyttivät osaamistaan Etelä-Suomen mestaruuskisoissa viime lauantaina. Kisalavalle ei miehistä kaikkia kelpuuteta, sillä kisoihin on tulosrajat. Naisilla näihin kisoihin ei rajaa ole, koska naisnostajia on vähemmän. Ensi vuodeksi tulosrajoja kaavaillaan, kiitos mm. crossfitin, joka on tuonut myös painonnostosaleille upeita urheilijoita.

Vaikka naisnostajamme olivat ainoita sarjoissaan, ei kultamitaleja vain otettu helpoilla nostoilla, vaan molemmat pistivät parastaan. Äänekosken Huiman Iita Kononen nosti totutun varmasti kuuden onnistuneen noston putken. Tempauksessa pään päällä olivat 20, 21 ja 22 kiloa. Työnnössä taas suorilla käsillä lepäsivät 24, 25 ja 26 kiloa. Näin molempiin nostomuotoihin tuli kilo lisää henkilökohtaisiin ennätyksiin ja yhteistulokseen 48 kiloa kaksi kiloa parannusta. Tulos toi Iitalle sarjavoiton naisten kevyimmässä 48 kilon sarjassa. Kehitystä tapahtuu kasvun ja treenin myötä, sillä viime vuonna Porissa vastaavissa ESM -kisoissa Iita oli samassa sarjassa pronssilla tuloksella 30 kiloa.

Kultaa sai kaulaansa myös Keljon Viestin Viivi Urpilainen, joka tempaisi kauniisti 62 kiloa, joka on uusi Keski-Suomen piirin ennätys naisten 69 kilon sarjassa! Työnnössä nousi 70 kiloa, joten myös yhteistulos 132 kiloa on uusi piiriennätys! Työntö jäi vielä Vilma Hallikaisen nimiin, nuoret crossfit-naiset kun ovat tänä vuonna laittaneet 69 sarjan piiriennätyksiä uusiksi vuorotellen. Viime vuonna Porissa Viivi otti ESM-kisoissa hopeaa sarjaa ylempänä 75 kiloisissa tuloksella 111 kiloa, joten on Viivi todella tehnyt töitä kirkkaan mitalinsa eteen.

Ensi esiintyminen ”puolen Suomen mestaruuskisoissa” toi Keljon Viestin Janne Riekkiselle pronssia sarjassa 77 kiloa tuloksella 195 kiloa, joka koostui 86 kilon tempauksesta ja 109 kilon työnnöstä. Tyytyväinen voi mies olla tulokseensa, sillä hän sivusi tempausennätystään ja paransi työntöään kahdella kilolla.

Vihtavuoren Pamauksen Jukka Kivimäki nappasi hopean sarjasta 85 kiloa tempaamalla 98 kiloa ja työntämällä 122 kiloa, joista yhteistulokseksi 220 kiloa. Kelpo suoritus selkäkivut voittaneelta Jukalta. Toinen kerta ESM –kisoissa toi ansaitun mitalin kesätreenien myötä, sillä viime vuonna Jukka oli sarjaa alempana 85 kilosissa neljäs tuloksella 216 (96+120).

Joukkuekisassa pisteitä ropisi mitalien myötä, korkeimmalle eli viidenneksi kipusi Keljon Viesti 11:sta pisteellä, Äänekosken Huiman ollessa seitsemäs yhtä monella pisteellä ja Vihtavuoren Pamauksen ollessa yhdeksäs viidellä pisteellä.

Janne Riekkinen, Jukka Kivimäki, Iita Kononen, Viivi Urpilainen

Kouvola 5.9.2015 Tulokset:

Naiset

Sarja 48 kg
1. Iita Kononen ÄänHu (06/37,5) 48 kg (22+26) 100,067 p.

Sarja 69 kg
1. Viivi Urpilainen KelVi (-88/68,3) 132 kg (62+70) 166,656 p.

Miehet

Sarja 77 kg
1. Veli-Pekka Saxen TP (-95/76,25) 218 kg (92+126) 276,057 p.
2. Jasper Kosonen PuKa (-98/71,58) 217 kg (95+122) 286,278 p.
3. Janne Riekkinen KelVi (-87/76,48) 195 kg (86+109) 246,509 p.
Jere Vento LPN – (-+-)

Sarja 94 kg
1. Ville Jääskeläinen TP (-/93,59) 235 kg (95+140) 268,599 p.
2. Jukka Kivimäki ViPa (-/92,61) 220 kg (98+122) 252,604 p.
3. Janne Vento RiKi (-/92,88) 213 kg (95+118) 244,256 p.

Joukkuekilpailu
1. TP 62 p.
2. NuVo 19 p.
3. KuKisa 16 p.
4. PuKa 15 p.
5. KelVi 11 p.
6. RiKi 11 p.
7. ÄänHu 7 p.
8. Herakles 6 p.
9. Bodonos 5 p.
9. LPN 5 p.
9. ViPa 5 p.
12. PaU 4 p.
12. RoRe 4 p.
14 LoLift 3 p.

Tulokset kokonaisuudessaan: http://painonnosto.fi/tuloksia/1888-etela-suomen-mestaruuskilpailut

Vilmalle nuorten SM-pronssi kotiin tuomiseksi Helsingistä!

Helsingissä parhaillaan meneillään olevissa alle 20- ja 23-vuotiaden SM-kisoissa on keskisuomalaisittain mukana kolme naista, ja yksi mies. Heitä kaikkia yhdistää harjoittelu CF JLK:n salilla, kun ovat Jyväskylässä.

Miesten kevyimmät sarjat 56 ja 62 kiloa ja naisten sarjat nostivat eilen ja tänään sunnuntaina ovat vuorossa muut miesten sarjat. Jyväskylässä sosionomiksi opiskeleva Porin Puntti-Karhujen Juuso Tuulinen kilpailee miesten superissa tänään.

Eilen naisten sarjassa 58 keskisuomalaisista nostivat Keljon Viestin Saara Leskinen ja jyväskylässä opiskeleva Alavuden Urheilijoiden Iida Kalmari 23-vuotiaiden kisassa. Iida tempaisi 55 ja 58 kiloa, 60 kiloa pyörähti harmittavasti yli. Iidan tempausennätys koheni kuitenkin kilolla. Työnnössä pään päällä oli 70 ja 73 kiloa sekä melkein 75 kiloa, mutta oman ennätyksen yritys epäonnistui niukasti. Hyvää asennetta kuvaa Iidan päättäväinen toeteamus, että “Seuraavassa kisassa sitten!” Yhteistulos parani kivasti kahdella kilolla ollen 131 kiloa ja tulos näytti tuovan hienosti hopeaa, kun Saara selvitti kolmannellaan tempauksen aloitusraudat 73 kiloa jahdatessaan alle 23-v. EM-kisojen A-pisterajaa 235 sinclair-pistettä, jolla Suomen Painonnostolliito kustantaisi kisamatkan. Työnnössä Saaralla oli vaikeuksia saada rautaa suorille käsille eikä kolme yritystä 90 tuoneet tulosta. Harmitus oli luonnollisesti kova. Iidan hopea kirkastui näin kullaksi.

Kamppailu sarjassa 69 oli jännittävä. Keljon Viestin Vilma Hallikainen nosti upeasti parannellen omia ennätyksiään ja piirinennätyksissä omissa nimissään olleita työntöä ja yhteistulosta. Tempauksessa Vilmalla oli puhdas putki; suorilla käsillä lepäsivät niin 52, 54 ja 56 kiloa. Kilpasisko Kira Selvenius Ounasvaaran Atleettiklubista yritti painavampana kuitata 57 kilolla, mutta epäonnistui ja jäi 54 kiloon. Vilman oma tempausennätys koheni näin parhaaseen mahdolliseen paikaan kolme kiloa, mikä antoi saman verran etumatkaa Kiraan työntöön lähdettäessä. Kiran aloitus 68 kilosta ei vielä riittänyt Vilmaa vastaan, mutta pitkän odottelun seurauksena Vilman ensimmäinen työntö 70 kilosta epäonnistui. Hän ei siitä häkeltynyt vaan tinttasi kilon enemmän toisellaan, mikä pakotti Kiran yrittämään 74 kiloa pronssikamppailussa. Kiran työntö epäonnistui ja kun Vilma vielä viimeisellään hienon rinnallevedon jälkeen työnsi 74 kiloa parantan kilolla henkilökohtaista ennätystään, oli Kiran kuitattava 77 kilolla, joka ei edes kääntynyt rinnalle. Näin Vilma paransi kovaan paikaan hyvällä tekniikalla yhteistulostaan peräti neljällä kilolla lukemiin 130 kiloa, joten 23-vuotiaiden pronssi oli ansaittu ja maistui hyvälle. Nuori nainen olikin yhtä hymyä kisan jälkeen, sillä tulos oikeuttaa myös osallistumaan aikuisten yleisen sarjan SM-kisoihin keväällä 2016. Mitalitta urhoollisesti taistellut Kirakaan ei jäänyt, sillä kolme vuotta Vilmaa nuorempana hän pokkasi pronssin 20-vuotiaiden kisasta.

Vilmalle PRONSSI!!! kuvaaja Mari Paananen

Kisojen paras alle 20-vuotias nainen oli Porin Puntti-Karhujen Suvi Talasterä, joka 63 kilon sarjassa teki 145 kg (65+80) 201,731 p. ja paras alle 23-vuotias järjestävän seuran, Helsingin Herakleen Marianne Saarhelo, joka 75 kilon sarjassa teki 192 kg (87+105) 235,592 p. Kilpailun ulkopuolella Tampereen Pyinnön Pauliina Utoslahti jahtasi naisten MM-kisojen B-pisterajaa 245 tempaisten sarjassa 58 kiloa ennätyksensä 73 kiloa, kohentaen kahdella aiempaan verrattuna, mutta henkilökohtainen ennätys 91 kilon työntöraudasta ei vielä suostunut suorille käsille.

20/23 -vuotiaiden SM-kilpailut Helsinki 15.08.2015

1. päivän tulokset

Naiset
20-vuotiaat
Sarja 69 kg
1. Marielle Agbejule PPK (-95/65,56) 146 kg (65+81) 189,061 p.
2. Taru Turkia KaVo (-95/68,63) 146 kg (65+81) 183,799 p.
3. Kira Selvenius OAK (96/68,67) 122 kg (54+68) 153,532 p.

23-vuotiaat
Sarja 58 kg
1. Iida Kalmari AU (-94/57,23) 131 kg (58+73) 186,254 p.
2. Pihla Säynäjäkangas TP (-96/57,59) 124 kg (55+69) 175,487 p.
3. Linda Salo NuVo (-96/57,86) 120 kg (52+68) 169,244 p.
Saara Leskinen KelVi (-93/57,63) – (73+-)

Sarja 69 kg
1. Marielle Agbejule PPK (-95/65,56) 146 kg (65+81) 189,061 p.
2. Taru Turkia KaVo (-95/68,63) 146 kg (65+81) 183,799 p.
3. Vilma Hallikainen KelVi (-93/66,56) 130 kg (56+74) 166,747 p.
4. Kira Selvenius OAK (96/68,67) 122 kg (54+68) 153,532 p.
5. Jemina Härkälä Herakles (-92/65,93) 120 kg (54+66) 154,841 p.

Kaikki tulokset: http://painonnosto.fi/tuloksia/1839-2023-vuotiaiden-sm-kilpailut-helsinki

http://www.ksml.fi/urheilu/uutiset/jyvaskylaan-painonnoston-sm-pronssia/2107678

Sinclair ranking 16.8.2015

Naiset:
1. Saara Leskinen 93 Suomi 231.008 p. 164 kg ( 73 + 91 ) 57.96 EM Tbilisi, Georgia 13.4.
2. Mari Paananen 76 ÄH 176.583 p. 146 kg ( 64 + 82 ) 73.61 Tampere 22.2.
3. Heta Ojanen 91 KelVi 168.965 p. 140 kg ( 60 + 80 ) 73.90 Kauhajoki 21.3.
4. Vilma Hallikainen 93 KelVi 166.747 p. 130 kg ( 56 + 74 ) 66.56 Helsinki 15.8.
5. Viivi Urpilainen 88 KelVi 157.403 p. 125 kg ( 60 + 65 ) 68.60 Jyväskylä 18.7.
6. Ida Leppänen 89 CF 40100 155.786 p. ( 50 + 70 ) 65.30 Jyväskylä 26.2.
7. Milla Salonen 89 KelVi 153.587 p. 121 kg ( 54 +67 ) 67.70 Kalajoki 13.6.
8. Eveliina Laine 91 KelVi 139.595 p. 107 kg ( 46+61 ) 64.80 Parikkala 15.8.
9. Maija Puska 90 CF JKL 134.482 p. 96 kg ( 41 + 55 ) 58.40 Jyväskylä 24.1.
10. Anni Honkala 81 CFJKL 127.342 p. 102 kg ( 42 + 60 ) 69.60 Jyväskylä 24.1.
11. Anni Tiusanen 89 CF 40100 114,291 p. 91 kg (38+53) 68.90 Jyväskylä 26.2.
12. Matilda Lindström 92 ViPa 110.630 p. 87 kg ( 35+52 ) 67.50 Jyväskylä 24.1.
13. Iita Kononen 06 ÄH 96.728 p. 46 kg ( 21 + 25 ) 37.20 Jyväskylä 18.7.

Miehet:
1. Ilpo Viitala 77 ViPa 285.914 p. 239 kg ( 103 + 136 ) 84.82 Rovaniemi 10.4.
2. Jukka Minkkinen 81 CF JKL 284.253 p. 265 kg ( 110 + 155 ) 110.10 Jyväskylä 24.1.
3. Marko Pietiläinen 81 275,853 p. 255 kg (115+140) 108.20 p. Jyväskylä 18.7.
4. Jukka Kivimäki 83 ViPa 260.230 p. 225 kg ( 100 + 125 ) 91.10 Jyväskylä 21.5.
5. Tomi Nissinen 75 KelVi 252.551 p. 247 kg ( 107 + 140 ) 135.30 Kauhajoki 21.3.
6. Jani Senilä 74 KelVi 248.677 p. 180 kg ( 90 + 120 ) 86.60 Jyväskylä 21.5
7. Janne Riekkinen 87 KelVi 244.048 p. 190 kg ( 86 + 104 ) 74.40 Kauhajoki 21.3.
8. Lauri Hentunen 94 CF JKL 239.538 p. 194 kg ( 86 +108 ) 79.80 Jyväskylä 26.2.
9. Janne Räisänen 75 KelVi 239.345 p. 235 kg ( 107 + 128 ) 138.50 Jyväskylä 24.1.
10. Pekka Seppälä 59 KelVi 238.71 p. 189 kg (84 + 105) 76.60 Masters EM Wales Iso-Britannia 13.6.
11. Matti Kahilainen 96 KelVi 231.163 p. 210 kg ( 90 + 120 ). 102.90 Kauhajoki 21.3.
12. Antti Tiusanen 82 KonnU 230.363 p. 215 kg ( 90 + 125 ) 111.50 Kauhajoki 21.3
13. Timo Kuitunen 76 CF JKL 227,057 p. 190 kg ( 85 + 105 ) 85.00 Jyväskylä 24.1.
14. Kari Tarkiainen 51 KelVi 214.366 p. 178 kg ( 80 + 98 ) 83.70 Jyväskylä 24.1.
15. Veli-Matti Hirvinen 88 CF JKL 213.034 185 kg ( 80 + 105 ) 92.00 Jyväskylä 26.2.
16. Mika Hartio 94 ViPa 212.395 p. 157 kg ( 65 + 92 ) 68.4 Jyväskylä 21.5.
17. Mikko Puranen 85 CFJKL 209.970 p. 192 kg ( 85 + 107 ) 104.80 Jyväskylä 24.1.
18. Hemmi Kinnunen 91 CF JKL 202.934 p.180 kg ( 80 + 100 ) 96.70 Jyväskylä 24.1.
19. Misha Vartiainen 88 – 195.496 p. 132 kg ( 57 + 75 ) 60.00 Jyväskylä 26.2.
20. Jari Saastamoinen 58 KelVi 195.203 p. 162 kg ( 76 + 86 ) 83.61 Rovaniemi 10.4.
21. Matti Törmä 51 SumKu 191.777 p. 142 kg (60 + 82) 68.58 Rovaniemi 10.4.
22. Timo Koivunen 47 KelVi 191.084 p 149 kg ( 67 + 82 ) 74.60 Jyväskylä 24.1.
23. Aimo Varis 46 KonnU 179.605 p. 153 kg (63 + 90) Savonlinna 11.7.
24. Sami Pulkkinen 98 KelVi 178.098 p. 133 kg ( 55 + 78 ) 69.50 Jyväskylä 24.1.
25. Joonas Laitinen 96 ViPa 166.629 p. 144 kg ( 64 + 80 ) 91.00 Kauhajoki 21.3.
26. Juhani Oikarinen 38 KelVi 165.944 p. 122 kg ( 50 + 72 ) 67.83 Rovaniemi 10.4.
27. Ville Vanhanen 85 CF JKL 160.910 p. 117 kg ( 48 + 66 ) 66.70 Jyväskylä 24.1
28. Pekka Terho 54 KelVi 159.008 p. 127 kg ( 52+75 ) 77.8 Jyväskylä 21.5.
29. Hannu Rantanen 47 ViPa 154.625 p. 132 kg ( 62+70 ) 88.60 Jyväskylä 24.1.
30. Kalle Hämäläinen KelVi 141.474 p.125 kg ( 50+75 ) 95.80. Jyväskylä 24.1.
31. Pertti Rossi 42 Suomi 118.83 p. 88 kg (40 + 48 ) 68.6 Masters EM Wales Iso-Britannia 13.6.
32. Väinö Kupari 32 KonnU 101.674 p. 75 kg M80SE ( 34 M80SE + 41 M80SE ) 68.18 Rovaniemi 10.4.

 

Vilma Hallikaiselle 69: n piiriennätykset työnnössä ja yhteistuloksessa!!!

Keljon Viestiä edustava Vilma Hallikainen nappasi Kaljoella 13.6.2015 pidettyissä kisoissa nimiinsä Keski-Suomen piiriennätykset sarjaan 69 kiloa työntämällä 73 kiloa ja tekemällä yhteistuloksen 126 kiloa (tempaus 53 kiloa). Aiempi ennätys oli samaa seuraa edustaneen Piia Pyykkisen nimissä kilon vähemmän molemmissa. Pahoitteluni siitä, että huomasin asian vasta!

Kisa Keski-Suomen naisten sarjan 69 kiloa paremmuudesta jatkuu tiukkana Vilma Hallikaisen ja tuoretta tempauksen piiriennätystä 60 kiloa hallussaan pitävän Viivi Urpilaisen kesken. Seuraava nokituspaikka Vilmalla on alle 23-vuotiaiden SM-kisat, jotka pidetään 15.8. Helsingissä.

Piia Pyykkinen tunnetaan paremmin keihäänheitosta, jossa hän sai SM hopeaa vuonna 2012 Lahdessa silloisella ennätystuloksellaan 52,84 metriä. Kimmo Kinnusen valmennettava nähtäneen Kalevan kisoissa Porissa tulevana viikonloppuna. Maaotteluedustuksiakin omaavan Piian ennätys on kesäkuussa 2013 heitetty 53,77.

Viiville tempauksen piiriennätys!

Lauantaina nähtiin tasokas kattaus painonnostoa Jyväskylässä Crossfit Jyväskylä Arenalla. Painonnostoammattilaisen Miika Antti-Roikon, viimeisimmän suomalaisen painonnoston olympiaurheilijan, kisaaminen oli houkutellut paikalle 30 katsojaa.

Kisat avannut Äänekosken Huiman Iita Kononen näytti kesäharjoittelun tuomaa varmuutta tekniikassa. Hän nosti kisan ainoana kauniin kuuden onnistuneen putken ja tyttöjen sarjan 44 kiloa voittoon. Tempauksessa pään päällä olivat 19, 20 ja 21 kiloa sekä työnnössä 23, 24 ja 25 kiloa. Molemmat nostomuodot paranivat kilolla ja yhteistulos näin kahdella lukemiin 46 kiloa. Aito ilo onnistuneista nostoista nostatti hymyn myös kisaa seuranneiden kasvoille.

SONY DSC

Naisten sarjassa 58 kiloa nostaneen Nummelan Voimailijoiden Marika Lemminkäinen jäi ilman tulosta, kun henkilökohtainen ennätysyritys 42 kiloa ei tempauksessa onnistunut kolmesta yrityksestä huolimatta. Sarjan 63 kiloa voitti Oulun Pyrinnön Sanna Savolainen, joka tempaisi 73 kiloa ja työnsi 90 kiloa kooten 163 kilon yhteistuloksen ja 216,843 sinclair-pisteet ollen naisten kisan ylivoimainen ykkönen.

SONY DSC

Sarjassa 69 kiloa käytiin tiukkaa taistoa paremmuudesta. Keljon Viestin Viivi Urpilainen tempaisi upeasti uudeksi Keski-Suomen piiriennätykseksi 60 kiloa ja työnsi 65 kiloa. Sarjan voittotulos oli näin 125 kiloa. Viivi paransi yhteistulostaan kilolla ja tempaustaan kolmella ja sinclairit kohenivat samalla. Toiseksi taipui saman seuran Vilma Hallikainen 124 kilolla, joka koostui 53 kilon tempauksesta ja 71 kilon työnnöstä. Vilma teki kisassa sinclairennätyksensä ollen Viiviä edellä pisteissä. Vilma Hallikaisella on tulosraja tehtynä nyt pariinkiin otteeseen alle 23-vuotiaoden SM-kisoihin, jotka pidetään 15.8. Helsingissä. Helsingin Herakleen Jemina Härkälä rikkoi myös kisarajan nostamalla juuri vaaditut 120 kiloa päästen näin nostamaan kotikisoissaan. Jemina kohensi ennätystään kahdeksalla kilolla ja kiilasi sarjakolmoseksi 53 kilon tempauksella ja 67 kilon työnnöllä jättäen kevyempänä kahden kilon erolla neljänneksi Keljon Milla Salosen, joka teki 119 kiloa. Milla tempaisi 52 kiloa ja työnsi kolme onnistunutta sivuten ennätystään 67 kiloa, siis saman kuin Jemina.

Processed with VSCOcam with f1 preset

 

SONY DSC

Processed with VSCOcam with c1 preset

Sarjassa 75 kiloa Äänekosken Huiman Mari Paananen seurasi tyttärensä Iita Konosen esimerkkiä vieden naisten sarjan 75 kiloa voiton. Mari tempaisi 60 kiloa ja työnsi 80 kiloa, mutta henkilökohtainen ennätysyritys 83 kilosta ei aivan kääntynyt rinnalle. Paananen oli kuitenkin tyytyväinen tulokseensa 140 kiloa, sillä kuukautta aiemmin Kalajoella sama tulos syntyi sarjaa ylemmäksi +75:een.

Miesten sarjassa 69 kiloa Keljon Ville Vanhanen jäi epäonnisesti ilman tulosta, kun tempauksessa 48 kilon ja työnnössä 70 kilon raudat eivät totelleet käskijäänsä. Saman seuran Juhani Oikarista sen sijaan tottelivat sarjavoiton ja sinclair-kohennuksen arvoisesti, sillä 120 kilon yhteistulos syntyi 50 tempauksella ja 70 kilon työnnöllä.

Sarjassa 77 kiloa Tampereen Sisun Petri Kilponen nosti oivalla tekniikalla varmasti sarjavoittoon 222 kilon tuloksella, josta tempaus 98 kiloa ja työntö 124 kiloa. Toinen oli tuloksella 205 kiloa Vaasan Kiiston Antti Peltokangas, joka kohahdutti aivan raakoilla, mutta todella terävillä nostoillaan tempaisemalla 90 ja työntämällä 115 kiloa. Lentopalloilija katsoi tangon perään, ilmeisesti refleksinä kun palloilijankin täytyy aina nähdä pallo. Keljon Timo Koivunen oli kolmas 143 kilolla tempaisten 63 ja työntäen 80 kiloa.

Sarjassa 85 kiloa Turun Atleettiklubin Kalle Koskimäki tuli tavoittelemaan 23-vuotiaden SM-rajaa 240 kiloa. Matka kannatti, sillä nuori mies nosti varmasti tempaisten 108 ja työntäen 138 kiloa, tehden tuloksen 246 kiloa ja näin kisaraja rikkoutui. Samalla tuli myös sarjan 85 kiloa voitto sekä sinclairit, jotka lähenevät 300 pistettä. Toiseksi tuli Keljon komeasti nostava Kari Tarkiainen 165 kilon tuloksella tempaisemalla 75 ja työntämällä 90 kiloa.

SONY DSC

Sarjassa 94 kiloa Oulun Pyrinnön Heikki Haanpää vei selvän voiton 260 kilon tuloksella lähennellen jo 300 sinclair-pistettä komealla tekniikalla. Kevyitä olivat väkevän mihen käsittelyssä 120 kilon tempaus ja 140 kilon työntöraudat. Sarjakakkonen oli Tikkurilan Kajatuksen Joonas Qaraman 240 kilon tuloksella 105 tempauksella ja 135 kilon työnnöllä. Kolmanneksi samalla tuloksella vaakalla taipui Vaasan Kiiston Mika Mäntylä tempaisemalla 107 ja työntämällä 133 kiloa. Kuten toinenkin vaasalainen, Antti Peltokangas, myös tämä lentopalloilija katsoi tangon perään. Keljon Jani Senilä oli neljäs, kooten zempaten 204 kiloa, joka koostui 91 kilon tempauksesta ja 113 kilon työnnöstä. Turun Atleettiklubin Matias Kinnunen jäi tuloksetta, kun tempaus onnitui 105 kilosta, mutta 120 työntö ei onnistunut kolmesta yrityksestä huolimatta.

SONY DSC

Miika Anti-Roiko Kalajoen Junkkareista voitti odotetusti sarjan 105 kiloa. Tempaus 150 kilosta oli komea, mutta tällä kertaa loistavana työntäjänä tunnettu Miika jäi varmaan ja helppoon 190 kiloon. Rinnalle 200 kiloa tuli, mutta työntö jäi tekemättä. Sarjan 105 kiloa voitto tuli kuitenkin hienolla 340 kilon yhteistuloksella ja samalla koko kisan parhaan miehen palkinto 380,211 sinclair-pisteellä, jotka oikeuttavat koko Suomen sinclair-listan kärkeen tällä hetkellä.

Miika Antti-Roiko 150 kilon tempaus kuvaaja Mikko Palosaari

Miesten superissa ykkönen 240 kilon tuloksella oli Keljon Tomi Nissinen. Kuulantyöntäjä tempaisi 100 kiloa ja työnsi 140.

Samassa sarjassa jäsentenvälisissä paremmuuttaan ja Keski-Suomen herruutta ratkoivat myös Marko Pietiläinen ja Jukka Minkkinen. Keskisuomalaisittain ilahduttavaa oli äänekoskelaisen Marko Pietiläisen paluu kisalavoille. Marko on viimeisin keskisuomalainen painonnoston yleisen sarjan Suomen Mestari vuodelta 2012 sarjassa 105 kiloa Keljon Viestin väreissä. Lauantaina Marko voitti kisan aloitusraudoillaan. Tempaus oli 115 kiloa, kun 120 ei onnistunut kahdella yrityksellä. Työntö oli 140 kiloa, kun 150 toisella pyörähti yli pään päältä ja kolmas 160 kilosta epäonnistui. Jukka jäi ilman tulosta ollen epäonninen tempauksessa, kun 110 pyöri kahdesti yli, eikä 115 tuonut tulosta. Sen sijaan 160 työntö oli hieno, ja yritys hyvä 170 kilosta.

Markon kisavoitosta huolimatta Keski-Suomen herruus on kuitenkin sinclair-tilaston valossa Vihtavuoren Pamauksen tekniikkataiturilla, Masters-nostaja Ilpo Viitasella.

Kansalliset ja jäsentenväliset kisat Jyväskylä 18.7.2015

Tulokset:
Tytöt
Sarja 44 kg
1. Iita Kononen ÄH (-06/37,20) 46 kg (21+25) 96,728 p.

Naiset
Sarja 58 kg
Marika Lemminkäinen NuVo (-95/56,20) -kg (0+-) –p.

Sarja 63 kg
1. Sanna Savolainen OP (-80/62,90) 163 kg (73+90) 216,843 p.

Sarja 69 kg
1. Viivi Urpilainen KelVi (-88/68,60) 125 kg 60+65) 157,403 p.
2. Vilma Hallikainen KelVi (-93/66,30) 124 kg (53+71) 159,441 p.
3. Jemina Härkälä Herakles (-92/66,70) 120 kg (53+67) 153,720 p.
4. Milla Salonen KelVi (-89/68,60) 119 kg (52+67) 149,848 p.

Sarja 75
1. Mari Paananen ÄH (-76/74,40) 140 kg (60+80) 168,352 p.

Miehet
Sarja 69
1. Juhani Oikarinen KelVi (-38/68,10) 120 kg (50+70) 162,802 p.
Ville Vanhanen KelVi (- 85/67,20) – kg (0+70) – p.

Sarja 77 kg
1. Petri Kilponen TaSi (-68/74,00) 222 kg (98+124) 286,059 p.
2. Antti Peltokangas VaKi (-95/77,00) 205 kg (90+115) 258,157 p.
3. Timo Koivunen KelVi (-47/73,50) 143 kg (63+80) 185,006 p.

Sarja 85 kg
1. Kalle Koskimäki TAK (- 92/85,00) 246 kg (108+138) 293,979 p.
2. Kari Tarkiainen KelVi (-51/81,10) 165 kg (75+90) 201,981 p.
Peter Sundberg NuVo (-92/85,00) – kg (100+-) – p.

Sarja 94 kg
1. Heikki Haanpää OP (-80/93,70) 260 kg (120+140) 297,024 p.
2. Joonas Qaraman TikKa (-92/90,50) 240 kg ( 105+135) 278, 406 p.
3. Mika Mäntylä Vaasan Kiisto (-95/94,00) 240 kg (107+133) 273,802 p.
4. Jani Senilä KelVi (-74/88,20) 204 kg (91+113) 239,473 p.
Matias Kinnunen TAK (-92/92,40) – kg (105+0) –p.

Sarja 105 kg
1. Miika Antti-Roiko KaJu (-88/98,70) 340 kg (150+190) 380,211 p.

Sarja +105 kg
1. Tomi Nissinen KelVi (-75/135,50) 240 kg (100+140) 245,330 p.

jäsentenväliset
Miehet
Sarja +105 kg
1. Marko Pietiläinen (- 81/108,20) 255 kg (115+140) 275,853 p.
Jukka Minkkinen (-81/112,50) – kg (0+160) – p.

Naisten paras nostaja sinclair:
1. Sanna Savolainen OP (-80/62,90) 163 kg (73+90) 216,843 p.

Miesten paras nostaja sinclair:
1. Miika Antti-Roiko KaJu (-88/98,70) 340 kg (150+190) 380,211 p.

Keski-Suomi Sinclair ranking

Tilanne 20.7.2015

Naiset:
1. Saara Leskinen 93 Suomi 231.008 p. 164 kg ( 73 + 91 ) 57.96 EM Tbilisi, Georgia 13.4.
2. Mari Paananen 76 ÄH 176.583 p. 146 kg ( 64 + 82 ) 73.61 Tampere 22.2.
3. Heta Ojanen 91 KelVi 168.965 p. 140 kg ( 60 + 80 ) 73.90 Kauhajoki 21.3.
4. Vilma Hallikainen 93 KelVi 159.441 p. 124 kg ( 53 + 71 ) 66.30 Jyväskylä 18.7.
5. Viivi Urpilainen 88 KelVi 157.403 p. 125 kg ( 60 + 65 ) 68.60 Jyväskylä 18.7.
6. Ida Leppänen 89 CF 40100 155.786 p. ( 50 + 70 ) 65.30 Jyväskylä 26.2.
7. Milla Salonen 89 KelVi 153.587 p. 121 kg ( 54 +67 ) 67.70 Kalajoki 13.6.
8. Maija Puska 90 CF JKL 134.482 p. 96 kg ( 41 + 55 ) 58.40 Jyväskylä 24.1.
9. Anni Honkala 81 CFJKL 127.342 p. 102 kg ( 42 + 60 ) 69.60 Jyväskylä 24.1.
10. Eveliina Laine 91 KelVi 120.151 p. 89 kg ( 40+53 ) 65.80 Kauhajoki 21.3.
11. Anni Tiusanen 89 CF 40100 114,291 p. 91 kg (38+53) 68.90 Jyväskylä 26.2.
12. Matilda Lindström 92 ViPa 110.630 p. 87 kg ( 35+52 ) 67.50 Jyväskylä 24.1.
13. Iita Kononen 06 ÄH 96.728 p. 46 kg ( 21 + 25 ) 37.20 Jyväskylä 18.7.
Miehet:
1. Ilpo Viitala 77 ViPa 285.914 p. 239 kg ( 103 + 136 ) 84.82 Rovaniemi 10.4.                               2. Jukka Minkkinen 81 CF JKL 284.253 p. 265 kg ( 110 + 155 ) 110.10 Jyväskylä 24.1.
3. Marko Pietiläinen 81 275,853 p. 255 kg (115+140) 108.20 p. Jyväskylä 18.7.
4. Jukka Kivimäki 83 ViPa 260.230 p. 225 kg ( 100 + 125 ) 91.10 Jyväskylä 21.5.
5. Tomi Nissinen 75 KelVi 252.551 p. 247 kg ( 107 + 140 ) 135.30 Kauhajoki 21.3.
6. Jani Senilä 74 KelVi 248.677 p. 180 kg ( 90 + 120 ) 86.60 Jyväskylä 21.5
7. Janne Riekkinen 87 KelVi 244.048 p. 190 kg ( 86 + 104 ) 74.40 Kauhajoki 21.3.
8. Lauri Hentunen 94 CF JKL 239.538 p. 194 kg ( 86 +108 ) 79.80 Jyväskylä 26.2.
9. Janne Räisänen 75 KelVi 239.345 p. 235 kg ( 107 + 128 ) 138.50 Jyväskylä 24.1.
10. Pekka Seppälä 59 KelVi 238.71 p. 189 kg (84 + 105) 76.60 Masters EM Wales Iso-Britannia 13.6.
11. Matti Kahilainen 96 KelVi 231.163 p. 210 kg ( 90 + 120 ). 102.90 Kauhajoki 21.3.
12. Antti Tiusanen 82 KonnU 230.363 p. 215 kg ( 90 + 125 ) 111.50 Kauhajoki 21.3
13. Timo Kuitunen 76 CF JKL 227,057 p. 190 kg ( 85 + 105 ) 85.00 Jyväskylä 24.1.
14. Kari Tarkiainen 51 KelVi 214.366 p. 178 kg ( 80 + 98 ) 83.70 Jyväskylä 24.1.
15. Veli-Matti Hirvinen 88 CF JKL 213.034 185 kg ( 80 + 105 ) 92.00 Jyväskylä 26.2.
16. Mika Hartio 94 ViPa 212.395 p. 157 kg ( 65 + 92 ) 68.4 Jyväskylä 21.5.
17. Mikko Puranen 85 CFJKL 209.970 p. 192 kg ( 85 + 107 ) 104.80 Jyväskylä 24.1.
18. Hemmi Kinnunen 91 CF JKL 202.934 p.180 kg ( 80 + 100 ) 96.70 Jyväskylä 24.1.
19. Misha Vartiainen 88 – 195.496 p. 132 kg ( 57 + 75 ) 60.00 Jyväskylä 26.2.
20. Jari Saastamoinen 58 KelVi 195.203 p. 162 kg ( 76 + 86 ) 83.61 Rovaniemi 10.4.
21. Matti Törmä 51 SumKu 191.777 p. 142 kg (60 + 82) 68.58 Rovaniemi 10.4.                          22. Timo Koivunen 47 KelVi 191.084 p 149 kg ( 67 + 82 ) 74.60 Jyväskylä 24.1.
23. Sami Pulkkinen 98 KelVi 178.098 p. 133 kg ( 55 + 78 ) 69.50 Jyväskylä 24.1.
24. Aimo Varis 46 KonnU 175.853 p. 152 kg (62 + 90) Rovaniemi 10.4.                                          25. Joonas Laitinen 96 ViPa 166.629 p. 144 kg ( 64 + 80 ) 91.00 Kauhajoki 21.3.
26. Juhani Oikarinen 38 KelVi 165.944 p. 122 kg ( 50 + 72 ) 67.83 Rovaniemi 10.4.
27. Ville Vanhanen 85 CF JKL 160.910 p. 117 kg ( 48 + 66 ) 66.70 Jyväskylä 24.1
28. Pekka Terho 54 KelVi 159.008 p. 127 kg ( 52+75 ) 77.8 Jyväskylä 21.5.
29. Hannu Rantanen 47 ViPa 154.625 p. 132 kg ( 62+70 ) 88.60 Jyväskylä 24.1.
30. Kalle Hämäläinen KelVi 141.474 p.125 kg ( 50+75 ) 95.80. Jyväskylä 24.1.
31. Pertti Rossi 42 Suomi 118.83 p. 88 kg (40 + 48 ) 68.6 Masters EM Wales Iso-Britannia 13.6.
32. Väinö Kupari 32 KonnU 101.674 p. 75 kg M80SE ( 34 M80SE + 41 M80SE ) 68.18 Rovaniemi 10.4.

Keski-Suomi Sinclair ranking

Tilanne 6.7.2015

Naiset:

1. Saara Leskinen 93 Suomi 231.008 p. 164 kg ( 73 + 91 ) 57.96 EM Tbilisi, Georgia 13.4.
2. Mari Paananen 76 ÄH 176.583 p. 146 kg ( 64 + 82 ) 73.61 Tampere 22.2.
3. Heta Ojanen 91 KelVi 168.965 p. 140 kg ( 60 + 80 ) 73.90 Kauhajoki 21.3.
4. Vilma Hallikainen 93 KelVi 159.151 p. 126 kg ( 53 + 73 ) 68.25 Kalajoki 13.6.
5. Ida Leppänen 89 CF 40100 155.786 p. ( 50 + 70 ) 65.30 Jyväskylä 26.2.
6. Viivi Urpilainen 88 KelVi 154.033 p. 124 kg ( 57 + 67 ) 70.20 Kauhajoki 21.3.
7. Milla Salonen 89 KelVi 153.587 p. 121 kg ( 54 +67 ) 67.70 Kalajoki 13.6.
8. Maija Puska 90 CF JKL 134.482 p. 96 kg ( 41 + 55 ) 58.40 Jyväskylä 24.1.
9. Anni Honkala 81 CFJKL 127.342 p. 102 kg ( 42 + 60 ) 69.60 Jyväskylä 24.1.
10. Eveliina Laine 91 KelVi 120.151 p. 89 kg ( 40+53 ) 65.80 Kauhajoki 21.3.
11. Anni Tiusanen 89 CF 40100 114,291 p. 91 kg (38+53) 68.90 Jyväskylä 26.2.
12. Matilda Lindström 92 ViPa 110.630 p. 87 kg ( 35+52 ) 67.50 Jyväskylä 24.1.
13. Iita Kononen 06 ÄH 94.873 p. 44 kg ( 20 + 24 ) 36.35 Kalajoki 13.6.

Miehet:

1. Ilpo Viitala 77 ViPa 285.914 p. 239 kg ( 103 + 136 ) 84.82 Rovaniemi 11.4.
2. Jukka Minkkinen 81 CF JKL 284.253 p. 265 kg ( 110 + 155 ) 110.10 Jyväskylä 24.1.
3. Jukka Kivimäki 83 ViPa 260.230 p. 225 kg ( 100 + 125 ) 91.10 Jyväskylä 21.5.
4. Tomi Nissinen 75 KelVi 252.551 p. 247 kg ( 107 + 140 ) 135.30 Kauhajoki 21.3.
5. Jani Senilä 74 KelVi 248.677 p. 210 kg ( 90 + 120 ) 86.60 Jyväskylä 21.5
6. Janne Riekkinen 87 KelVi 244.048 p. 190 kg ( 86 + 104 ) 74.40 Kauhajoki 21.3.
7. Lauri Hentunen 94 CF JKL 239.538 p. 194 kg ( 86 +108 ) 79.80 Jyväskylä 26.2.
8. Janne Räisänen 75 KelVi 239.345 p. 235 kg ( 107 + 128 ) 138.50 Jyväskylä 24.1.
9. Pekka Seppälä 59 KelVi 238.71 p. 189kg (84+105) 76.60 Masters EM Wales Iso-Britannia13.6
10. Matti Kahilainen 96 KelVi 231.163 p. 210 kg ( 90 + 120 ). 102.90 Kauhajoki 21.3.
11. Antti Tiusanen 82 KonnU 230.363 p. 215 kg ( 90 + 125 ) 111.50 Kauhajoki 21.3
12. Timo Kuitunen 76 CF JKL 227,057 p. 190 kg ( 85 + 105 ) 85,00 Jyväskylä 24.1.
13. Kari Tarkiainen 51 KelVi 214.366 p. 178 kg ( 80 + 98 ) 83.70 Jyväskylä 24.1.
14. Veli-Matti Hirvinen 88 CF JKL 213.034 185 kg ( 80 + 105 ) 92.00 Jyväskylä 26.2.
15. Mika Hartio 94 ViPa 212.395 p. 157 kg ( 65 + 92 ) 68.4 Jyväskylä 21.5.
16. Mikko Puranen 85 CFJKL 209.970 p. 192 kg ( 85 + 107 ) 104.80 Jyväskylä 24.1.
17. Hemmi Kinnunen 91 CF JKL 202.934 p.180 kg ( 80 + 100 ) 96.70 Jyväskylä 24.1.
18. Misha Vartiainen 88 – 195.496 p. 132 kg ( 57 + 75 ) 60.00 Jyväskylä 26.2

19. Jari Saastamoinen 58 KelVi 195.203 p. 162 kg ( 76 + 86 ) 83.61 Rovaniemi 12.4.
20. Timo Koivunen 42 KelVi 191.084 p 149 kg ( 67 + 82 ) 74.60 Jyväskylä 24.1.
21. Sami Pulkkinen 98 KelVi 178.098 p. 133 kg ( 55 + 78 ) 69.50. Jyväskylä 24.1.
22. Joonas Laitinen 96 ViPa 166.629 p. 144 kg ( 64 + 80 ) 91.00 Kauhajoki 21.3.
23. Ville Vanhanen 85 CF JKL 160.910 p. 117 kg ( 48 + 66 ) 66.70 Jyväskylä 24.1
24. Juhani Oikarinen 38 KelVi 159.036 p. 118 kg ( 48 + 70 ) 68.80 Jyväskylä 24.1.
25. Pekka Terho 54 KelVi 159.008 p. 127 kg ( 52+75 ) 77.8 Jyväskylä 21.5.
26. Hannu Rantanen 47 ViPa 154.625 p. 132 kg ( 62+70 ) 88.60 Jyväskylä 24.1.
27. Kalle Hämäläinen KelVi 141.474 p.125 kg ( 50+75 ) 95.80. Jyväskylä 24.1.
28. Pertti Rossi 42 Suomi 118.83 p. 88 kg (40 + 48 ) 68.6 Masters EM Wales Iso-Britannia 13.6.
29. Väinö Kupari 32 Suomi 95.8 p. 70 kg ( 30 + 40 ) 67.2 Masters EM Wales Iso-Britannia 13.6.

Painonnostokilpalu La 18. 07.

Crossfit Jyväskylä Areena , Kympinkatu 3
Punnitus klo 11: 00 -12: 00
Kilpailu klo 13 : 00
Kansalliset ja myös salikisa
Ilmoittautuminen 13.07 mennessä: jyrki.kononen@hotmail.fi
Järjestävä seura Vihtavuoren Pamaus
Osallistumismaksu 10 e kansalliset kilpailut, maksetaan punnituksen yhteydessä
Salikisa ilmainen Crossfit JKL jäsenille ja alle 15 v
Yleisö 2 e

Kansallisen kisan tulokset kelpaavat näytöiksi nuorten SM kisaan ja aluemestaruuskilpailuihin. Tulosrajat löytyy tästä linkistä :
Kansallisten arvokilpailujen tulosrajat ja ilmoittautumismenettely (pdf)

Huom! Aluemestaruuskisoiin, eli Etelä/Pohjois-Suomen mestaruuskisojen tulosrajan  (vain miehillä) tekemiseen käy jäsentenvälinen kilpailukin, Kivimäen Jukka on tiedustellut asiaa Suomen Painonnostoliitosta Taisto Kuoppalalta.