Lauantaina kisattiin painonnoston piirinmestaruudesta Keljon Viestin talolla Valorinteellä Jyväskylässä. Kisojen esinostajana toimi Vihtavuoren Pamauksen 6-vuotias Veikko Kivimäki, joka ennakkoluulottamasti nosteli kotitekoisia painoja yleisön iloksi. Harjoittelu tuo tulosta, painoja oli selkeästi nostettu jo useamman kerran.
Naisten kisa oli viiden nuoren mittelö. Nuorin, Huiman 11-vuotias Iita Kononen aloitti tehden kuusi onnistunutta nostoa vieden sarjan naiset 48 kiloa mestaruuden. Tempauksessa tulokseksi kirjattiin 29 ja työnnössä 40 kiloa, joista yhteistulosta koostui 69 kilon verran. Sarjassa 58 kiloa nosti tuore huimalainen, 15-vuotias Olivia Manninen Karstulasta, joka reilun puoli vuotta on harjoitellut Huiman Mari Paanasen valmennuksessa. Olivia avasi tempauksen onnistuneesti 28 kilosta, mutta 29 nousi pään päälle vasta toisella yrityksellä. Työntö kulki, suorilla käsillä oli lopulta 52 kiloa, joten yhteistulokseksi kirjattiin 81 kiloa. Toiseksi samassa sarjassa tuli kuudella onnistuneella ja 78 kilon tuloksella 13-vuotias Vihtavuoren Pamauksen Aino Harju. Eroa Oliviaan jäi vain kolme kiloa, joten tytöillä on kovia kamppailuja tiedossa. Kisa toimi hyvänä valmistautumisena, sillä Iitan, Olivian ja Ainon tähtäin on 10.2. Rovaniemellä pidettävissä peruskoululaisten mestaruuskisoissa.
Naisten 69 kilon sarjassa Vihtavuoren Pamauksen 21-vuotiaalla Sonja Hartiolla oli epäonnea, kun tempauksessa 70 kiloa jäi ensin aavistuksen eteen, sitten pyörähti ylösnoustessa yli ja viimeisellä 71 kiloa oli hivenen edessä. Työnnössä 81 kiloa ei ensimmäisellä suostunut tulemaan rinnalle ja Sonja jätti nostot siihen. Sen verran Sonjaa harmitti, että tämä kokemus jalostuu vielä voitoksi – tästä nuoresta naisesta kuullaan vielä! Samanikäinen Satu Tiihonen nosti piirinmestariksi naisten 90 kilon sarjassa 100 kilon tuloksella, josta tempaus 42 ja työntö 58 kiloa. Satu oli koko kisan paras nainen sinclaireilla mitattuna, Iitan hävitessä Satulle niukasti 0.04 pistettä.
Naisissa ei Masters nostajia eli yli 35-vuotiaita nähty Marin keskittyessä tässä kisassa valmentamiseen. Naisten painonnostoa on harrastettu vasta 1980-luvun lopulta lähtien, joten Masters nostajia ei naisissa voikaan olla vielä yhtä paljon kuin miehissä, vaikka tyttöjen ja naisten keskuudessa lajin suosia on kasvanut niin, että tyttöjä on enemmän kuin poikia. Miehissä oli runsaasti kisaajia, peräti 23 nostajaa. Nuoria, 1990-luvulla syntyneitä oli kolme eikä nuorempia lainkaan. Veikon kasvamista odotellessa…
Sarjan 69 kiloa voitti totutusti Sumiaisten Kunnon ikinuori Matti Törmä, joka kokosi 134 kiloa tempaamalla 59 ja työntämällä 75 kiloa. Hopealle sijoittui Keljon Viestin Juhani Oikarinen, joka näytti nuoremmilleen mallia tehden Suomen Ennätykset niin tempaukseen, työntöön kuin yhteistulokseenkin 80-vuotisten miesten ikäluokkaan sarjaan 69 kiloa. Hän tempasi 43 kiloa ja työnsi 62 kiloa, joista muodostui yhteistulos 105 kiloa. Pronssin nappasi Konneveden Urheilijoiden urheilullinen Pertti Rossi 80 kilon tuloksella tempaamalla 35 ja työntämällä 45 kiloa.
Juhani Oikarisen SE-tempaus (Kuva Ulla Laine)
Sarjan 77 kiloa mitalisijat miehittivät järjestävän seuran nostajat. Pekka Seppälä otti varmat pois ja pokkasi kullan 183 kilon tuloksella, Timo Koivusen nostaessa varmoilla nostoillaan hopealle 148 kilon tuloksella ja Pekka Terhon pronssille kuudella onnistuneella ja 100 kilon tuloksella. Vihtavuoren Pamauksen Pentti Noronen sijoittui neljänneksi 80 kilon tuloksella. Penassa on myös meille nuoremmille huikeaa mallia – nähdäänhän nostojen merkeissä lavalla vielä kolmen – neljän – viidenkymmenenkin vuoden päästä…?
Sarjassa 85 kiloa myös järjestäjäseuran miehet ratkaisivat mitalien värit. Miesten kisan nuorin osanottaja 22-vuotias Matti Keskiniemi tuli niukasti toiseksi 200 kilon tuloksella häviämällä kilolla mestaruuden vieneelle kokeneelle kisailijalle, seuratoverilleen Janne Riekkiselle, joka viisaasti korotteli itsensä mestariksi työnnöillään. Yleisön mieleen oli myös pronssikamppailu, jossa Marko Päivähonka niin ikään kilon erolla otti yllättäen pronssin Ari-Pekka Hyypän nenän edestä viimeisellä varmalla tahtotyönnöllään, kooten 191 kiloa. Viidenneksi nosti Keljon Viestin herrasmies Kari Tarkiainen 157 kilon tuloksella saman seuran ilopillerin Risto Hårdin taipuessa kuudenneksi 155 kilolla. Vihtavuoren Pamauksen Hannu Rantanen nosti sisukkaasti 120 kiloa sijoittuen seitsemänneksi.
Sarjassa 94 kiloa Vihtavuoren Pamauksen Iiro Karvinen otti piirinmestaruuden heti ensimmäisessä kisassaan 243 kilon tuloksella jättäen saman seuran tyylitaiturin Ilpo Viitalan toiseksi 232 kilon tuloksella. Pronssin sähäköillä raakanostoillaan nappasi Konneveden Urheilijoiden Kari Varis 135 kilon tuloksella, josta tempaus 60 kiloa ja työntö 75 kiloa. Neljänneksi sijoittui Keljon Viestin Jari Saastamoinen osoittaen lajiylpeyttä nostamalla pienistä kivuista huolimatta, kooten avausraudoillaan 100 kiloa.
Sarjassa 105 kiloa Vihtavuoren Pamauksen Jukka Kivimäki piti varmalla tasollaan, 215 kilolla, takanaan Keljon Viestin Jani Senilän, joka teki 197 kiloa. Janne Räisänen kohotti kuuluttajana totutusti tunnelmaa saaden Janitkin ottamaan kaikki irti ammoniakista. Miesten superi oli Keljon Viestin miesten mittelö. Mestaruus meni nuorelle 24-vuotiaalle Kurikasta Jyväskylään muuttaneelle Petri Lindforsille, joka kokosi 309 kiloa. Tempaukseen kirjattiin 133 kiloa ja toisella työnnöllään hän rikkoi kilolla seuratoverinsa Janne Räisäsen piirinennätyksen, joka siis nyt on 176 kiloa. Rinnalle nousi vielä 180 kiloa, joka sitten tulevissa kisoissa nousee suorille käsille. Tempaus 145 kiloa on vielä Jannen nimissä, kuten yhteistuloskin 320 kiloa. Himmeämpien mitalien taisto oli tiukka, sillä satasen tempaukset eivät tuoneet eroa, vaan työnnöt ratkaisivat. Hopealle tuli Mikko Vilen 231 kilon tuloksella jättäen kolmen kilon erolla pronssille 228 kiloa nostaneen 25-vuotiaan Kimmo Pietiläisen. Neljännen tilan avausraudoillaan ja 187 kilolla otti taistelijan luonteen omaava Tomi Nissinen.
Vuoden päästä piirinmestaruuskisat ovatkin taatusti hieman erilaiset. Kansainvälinen olympiakomitea uhkasi pudottaa painonnoston olympiaohjelmasta, elleivät toimet dopingin kitkemiseksi tehostu. Tämän seurauksena kansainväliset lajiliitot parhaillaan antavat lausuntoehdotuksia uusista painoluokista, joita tulee 10 niin miehille kuin naisillekin. Olympialaisiin tulee ilmeisesti sitten vain seitsemän painoluokkaa niin miehille kuin naisillekin. Uudet painoluokat tulevat näillä näkymin voimaan vuonna 2019. Kokonaan uudet painoluokat tulevat olemaan merkittävä muutos nostajien kannalta, elopaino on ehkä tasattava ihan johonkin muuhun, mihin on totuttu…
